Nieminen kertoo todenneensa Speden hyvin ristiriitaiseksi henkilöksi.
Radio Novan Aamussa Minnalle on syntynyt mielihalu eikä hän tiedä pitäisikö sitä sanoa ääneen. Aki sai kohteliaisuuden yllättäen ja pyytämättä mutta onko nyt aika laittaa Rinne ruskeaksi? Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Lenita Airisto kertoo muistelmateoksessaan Pasasen yrittäneen raiskata hänet.
Souri tukee Pasasesta avautunutta Lenita Airistoa. Sourin mukaan viihdelegenda lähenteli häntä asiattomasti työtapaamisen yhteydessä.
Lenita Airisto sanoo Iltalehdelle, että seksuaalisen väkivallan tekijät on pistettävä tilille teoistaan.
Oona Kare näytteli Salatut elämät -sarjassa Marianna Kurkea.
Airisto ottaa kantaa Me too -kampanjaan.
Lenita Airisto, 80, osaa shokeerata suuren yleisön kärkkäillä kommenteillaan.
Airiston, 80, elämäntyö on vaatinut bisnesnaiselta pokkaa ja periksiantamattomuutta. Lähipiiristä ovat pudonneet pois ne ihmiset, jotka eivät ole tätä mentaliteettia ymmärtäneet.
Keskiviikkoaamuna sinkoili markkinointi-ideoita joka suunnasta. Minna haaveili talviolympialaisten järjestämisestä Lahteen. Mihin pisteeseen Akin Jukurit-vedonlyönnissä oli edetty? Entä mitä Lenita Airisto paljastikaan?
Airisto haluaa oikaista elämäkerrassaan oletukset, jotka koskevat hänen rakkaushistoriaansa.
Mitä tapahtui, kun kaksi superpositiivista suomalaismiestä laitettiin samaan studioon kahdeksi tunniksi? Tehtävä Telluksella -nimeä kantavassa kaksituntisessa intouduttiin puhumaan syvällisiä ja tunteella Lady Gagasta Lenita Airistoon.
Lenita Airisto ottii mielissään vastaan ehdokkuutensa Vuoden loukkaantujaksi Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa. Sen sijaan hän vaihtaisi välittömästi kulttuuriministerin, joka Airiston mukaan ei kelpaa virkaansa.
Lenita Airisto antoi kovaa kyytiä Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa ministeriä solvanneelle muusikko Jouni Hynyselle. Samalla läksytystä saivat kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, sekä studion pojat.