Juhana Helmenkalastaja paljastaa totuuden hänen ja Katja Ståhlin riidoista.
Radio Novan juontajat Oku Luukkainen ja Esko Eerikäinen kokeilevat esteratsastustaitojaan tämän vuoden Helsinki International Horse Show:ssa.
Kari Hotakainen kaipaa Finlandia-kirjallisuuspalkinnon jakamiskäytäntöön muutoksia. Hän ei näe siinä järkeä, että jo aiemmin Finlandia-palkinnon saanut on mukana toistamiseen ehdokkaiden joukossa.
MTV.fi:n Vinkkimiehet Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen olivat Katja Ståhlin vieraina valaisemassa käynnissä olevia oikeudenkäyntejä ja rikoksien tutkintaa.
Muusikko Kari Peitsamo pohti Katja Ståhlin haastattelussa mistä koostuu hyvän esiintyvän artistin ja viihdyttäjän ammattitaito.
Jarkko Ruutu valittiin NHL:n toiseksi likaisimmaksi pelaajaksi vuonna 2010. Ruudun mukaan hän oli tehnyt työnsä hyvin, kun tuli julkista palautetta.
Rockvalokuvaaja Ville Juurikkalan elämään on mahtunut ammatillisen menestyksen lisäksi muun muassa rankkaa alkoholin käyttöä ja tuhannen kilometrin pyhiinvaellus.
Tommi Korpela paljasti omat valmistautumisrutiininsa ennen teatteriesitystä käydessään Novassa Katja Ståhlin vieraana.
Näyttelijä, laulaja Irina Björklund kävi kansainvälistä elämäänsä läpi Katja Ståhlin vieraana. Björklundin elämänpolku on kulkenut monen maan läpi. Tällä hetkellä perheen kotipesä on Björklundin  lapsuudenmaisemissa Ranskassa.
Jari Sarasvuo kävi läpi elämäänsä Novassa Katja Ståhlin vieraana. Vaikka Sarasvuo on omien sanojensa mukaan sotkenut omat ja muiden asiat, niin aidot ystävät ovat olleet kaikista sotkuista huolimatta hänen puolellaan.
International Horse Show järjestetään jälleen 22.-25. lokakuuta Helsingin Jäähallissa. The Helsinki International Porsche Horse Show toinen perustaja, toimitusjohtaja ja koko tapahtuman sielu Tom Gordin kävi kiireisen tapahtumaviikon alla Novassa Katja Ståhlin vieraana.
Ohjaaja, käsikirjoittaja Saara Cantellin mielestä kuvauksissa on suurimmaksi osaksi ihanaa. Kiire, ajoittainen resurssien puute ja yleiset vastoinkäymiset vaivaavat kuitenkin välillä elokuvan kuvauksia ja harmittavat ohjaajaa.
Juuri uuden singlen, Old King's Road, 9. lokakuuta julkaistavalta albumilta julkaissut Michael Monroe on edelleen rautaisessa kunnossa. 53- vuotiaan Monroen rutiineihin ennen keikkaa kuuluukin potkusarjat ja juoksuspurtit.
Jos sinä olisit jumissa Marsissa, kenen kanssa olisit siellä mieluiten? Tähän kysymykseen etsitään vastausta Novan leffakisassa. Yksi ennakkonäytösliput voittaneista on Markku, joka kertoi Katja Ståhlille vaimonsa olevan varsinainen Ihmenainen. 
Lääkäri, kirjailija Emilia Vuorisalmi perehtyi Sekaisin Lovesta – Rakkauden käsikirja -tietokirjaansa varten ihmisten parinmuodostamisen mekanismeihin. Hän seuraa kiinnostuneena miten virtuaalitreffailu tulee vaikuttamaan ihmisten aivoihin.
Novan juontaja Katja Ståhl kertoi Novan Päivä -lähetyksessään erikoisesta sohvanpesijästä, joka tämän luona kävi. Nakupelleksi yllättäen itsensä riisunut mies kuitenkin sai sohvan puhtaaksi, vaikka Ståhl meinasi kuolla nauruun.