Kuva: AOP

Paavo Arhinmäki näkee jalkapallohuliganismissa yhteyden yhteiskuntaan - "Ei liity suoraan lajiin"

04.05.2021 19:45 - Lauri Kujanpää

Kustantaja WSOY:n mukaan Arhinmäen kirjoittama kirja on "on tunteikas ja huumorin sävyttämä kuvaus Suomen loputtoman tuntuiselta matkalta kohti jalkapallon arvokisoja."

Kansanedustaja ja entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki, 44, on kirjoittanut kirjan Kaiken se kestää, jossa hän muistelee Suomen jalkapallomaajoukkueen taivalta kannattajan näkökulmasta.

Kustantaja WSOY:n mukaan kirja on "on tunteikas ja huumorin sävyttämä kuvaus Suomen loputtoman tuntuiselta matkalta kohti jalkapallon arvokisoja."

Arhinmäki kertoi Nostalgialla Katja Ståhlin haastattelussa, että on ollut maajoukkueen kannattaja jo 35 vuotta.

- Olen 35 vuotta kerännyt materiaalia tätä kirjaa varten, sillä syksyllä 1986 olin ensimmäisen kerran katsomassa Suomen jalkapallomaajoukkueen ottelua. Tästä lähti matka, joka on ollut täynnä pettymyksiä, tappioita ja myös toivoa. Nyt kuitenkin saavutimme arvokisapaikan ja oli ajankohtaista kirjoittaa tällainen teos. Kyseessä on kannattajan näkökulma, mutta myös tietokirja.

Jalkapallofanit maailmalla ovat intohimoisia, mutta suurissa väkimäärissä voi myös sattua ja tapahtua ikäviäkin asioita. Kuinka Arhinmäki kokee jalkapallofaneissa näkyvän huliganismin?

- Se ei liity suoraan lajiin, vaan yhteiskuntaan. Urheilussa jalkapallo on aivan omassa kokoluokassaan ja se on ollut perinteisesti aika työväenluokan laji, mikä heijastuu myös katsomossa. Matkustaessa haluan aina nähdä paikallisen jalkapallo-ottelun, koska sieltä saa hieman imettyä tietoa koko yhteiskunnasta. Jalkapallo on ollut keino purkaa erilaisia tunteita ja tietyissä maissa tällaista huliganismia esiintyy paljon enemmän, kun ilmapiiri on muuten suljetumpi.

Arhinmäki uskoo, että Suomen maajoukkueen vahvuus on yhtenäisyys.

- Se, millä me pärjätään, on joukkue. Irlannin päävalmentaja sanoi, että Suomi on kuin seurajoukkue: Pelaajat tuntevat hyvin toisensa ja tuntevat hyvin taktiitan, minkä avulla he pystyvät haastamaan isompia.

Nostalgia, Radio Nova, Radio City ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Jalkapallon EM-kilpailut siirtyvät vuoteen 2021 - 'Kaikkein paras vaihtoehto'

Lue myös: Cheek omisti kappaleen Arhinmäelle: "Vihaajat vihaa" - katso video

Kilpailut

Uusimmat