Kuva: Atte Mäläskä / Yellow Film & Tv Oy / Yle

Katsojien suosikkiohjelma Elämäni Biisi jatkuu - kaikki tutut muusikot eivät kuitenkaan ole mukana

12.08.2022 18:15 - Minttu Tikkanen

Katja Ståhl jatkaa ohjelman juontajana.

Ylen hitiksi noussut musiikkiohjelma Elämäni Biisi käynnistyy jälleen uusin jaksoin syksyllä.

Ohjelman juontajana jatkaa Katja Ståhl, mutta muusikkokattauksessa sen sijaan tullaan näkemään myös muutoksia. Ylen tiedotteessa kerrotaan, että tauolle ohjelmasta jäävät Pepe Willberg sekä Jarkko Ahola. Heitä paikkaamaan saapuvat JP Leppäluoto, Jore Marjaranta ja Tero Vesterinen.

"Kyse on niin kovista tekijöistä, että korvaamaan on valittu peräti kolme uutta artistia", tiedotteessa jatketaan.

Irina, Kasmir, Arja Saijonmaa ja Diandra jatkavat mukana entiseen malliin.

10 suoran lähetyksen ja kahden erikoisjakson aikana ehditään kuulla lukuisten julkisuuden henkilöiden elämän biisit. Tiedotteen mukaan kauden polkaisevat käyntiin ensimmäisessä jaksossa vierailevat politiikan tutkija Mika Aaltola, jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola, näyttelijät Essi Hellen ja Kiti Kokkonen sekä keihäänheittäjä Antti Ruuskanen.

Elämäni Biisi käynnistyy 27. elokuuta Yle TV1 -kanavalla ja Yle Areenassa.

(kuva: Atte Mäläskä / Yellow Film & Tv Oy / Yle)

Lue myös: Voisiko legendaarinen Jyrki-ohjelma tehdä paluun? Katja Ståhl vastaa

Lue myös: Suosikkiohjelma Masked Singer Suomi jatkuu: "Meitä vedätetään isommin kuin koskaan aiemmin"

Kilpailut

Uusimmat