Kuva: Maarit Halonen

Voisiko legendaarinen Jyrki-ohjelma tehdä paluun? Katja Ståhl vastaa

07.07.2021 19:15 - Iiro Myllymäki

Katja Ståhl ei usko, että nuoria saisi enää television ääreen.

Vuosina 1995–2001 televisiossa esitetty Jyrki-musiikkiohjelma on legendaarisessa maineessa. Nuortenohjelma esitteli suomalaisille monia uusia mediapersoonia, joista yksi oli Katja Ståhl, 52.

Moni on varmasti vuosien varrella pohtinut, voisiko Jyrki tehdä paluun televisioon. Radio Novan Kesäaamussa vieraana olleelta Ståhlilta kysyttiin, voisiko ohjelman elvyttää. Ovathan esimerkiksi Bumtsibum ja Kymppitonni myös tehneet paluun ruutuihin. Ståhl ei vaikuta innostuvan ajatuksesta.

- Kyllä kai, mutta kohderyhmänhän pitäisi periaatteessa olla nuoret. Katsovatko he telkkaa? Eivät katso. Sehän on fakta, Ståhl vastaa.

Juontaja Esko Eerikäinen kysyy, voitaisiinko Jyrkiä alkaa tehdä aikuisille.

- Voi kauheeta, Ståhl vastaa ja saa juontajat Eerikäisen ja Suvi Hartlinin nauramaan.

Ståhlin lisäksi Jyrkissä nähtiin muun muassa Tea Khalifa, Heta Hyttinen, Minna Ottavainen, Jaana Pelkonen ja Joonas Hytönen. Tällä hetkellä Ståhl toimii juontajana Radio Nostalgian iltapäivälähetyksessä.

Intensiivinen työ

Katja Ståhl juonsi Jyrkiä vuosina 1995–1996. Ståhl on muistellut intensiivistä Jyrki-pestiään esimerkiksi Helsingin Sanomille.

- Tein noin 200 prosenttia liikaa töitä, kuten muutkin. Kukaan ei osannut sanoa meille, että pitäisi tehdä vähemmän töitä. Meillä oli joka päivä puolitoistatuntinen ohjelma, jossa tuli jatkuvasti uusia ongelmia ratkaistavaksi. Kerran olin ohjaaja Taku Kaskelan ja graafikko Virpi Kuntun kanssa aamuyöllä editoimassa juttua, ja aloimme puhua siitä, miten näimme hahmoja, joita ei ole olemassa. Emme käyttäneet mitään aineita, se johtui vain väsymyksestä, Ståhl sanoi HS:lle viime vuonna.

HS:n artikkelissa myös kerrotaan, että Jyrkin tuomista tähän päivään on vakavasti harkittu. Ohjelman oikeudet omistaa Yellow Film -tuotantoyhtiö.

- Olemme yli vuoden verran tutkineet Jyrki-ohjelman uudelleen synnyttämistä ja tuomista tähän päivään. Osaltaan siksi, että nostalgia-arvo on suuri ja materiaalia on hurjat määrät. Ja taas toisaalta, nykypäivän laaja skaala medioita somesta perinteiseen broadcastiin tarjoaa mahdollisuuksia rakentaa jotain brändiä kunnioittavaa, mutta tässä ajassa tehtynä, Yellow Filmin operatiivinen johtaja Tomi Paajanen sanoi vuosi sitten.

Voice.fi, Radio Nostalgia ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Uusi radiojuontopari Esko Eerikäinen ja Suvi Hartlin suhdespekulaatioiden pyörteessä - kommentoivat nyt

Lue myös: Reino Nordinin mielestä nykyvanhemmat tekevät yhden kasvatusvirheen: "Siitä on tullut vitsaus"

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat