Ilkka Alanko kertoi Radio Novan Kesäaamut -ohjelman haastattelussa, että ei itse osaa remonttihommia.
Marja Kihlström uskoo, että itsetutkiskelun kautta nautintoa voidaan huomattavasti lisätä.
Hagman kertoi Radio Novan Kesäaamut -ohjelmassa, että halusi sarjaan mukaan, koska "ihminen kehittyy epämukavuusalueella".
Mervi Kallio kertoo Radio Novan Kesäaamut -ohjelman haastattelussa, että kaipaa välillä omaa aikaa ja tämän puoliso ymmärtää hyvin.
Matula kertoo Radio Novan Kesäaamut -ohjelmassa, että joutui tekemään valtavasti töitä koulussa saadakseen hyviä arvosanoja.
Dome Karukoski todisti, miten eri tavalla koronaturvallisuus huomioitiin Tanskassa ja Venäjällä.
Irina ajatteli voivansa hakeutua koulutustaan vastaaviin töihin, jos koronarajoitukset olisivat jatkuneet kesän yli syksyyn.
Second hand -yrittäjä on iloinen siitä, että käytettyjen vaatteiden ostamisesta on tullut entistä yleisempää.
Katja Ståhl ei usko, että nuoria saisi enää television ääreen.
Muusikon mielestä lasten pitää antaa tylsistyä.
Radio Novan Kesäaamussa ollaan jännän äärellä, sillä Esko ja Suvi juontavat ensimmäistä lähetystään yhdessä. Kesäaamussa pohditaan mm. viilennysvaihtoehtoja eikä naurulta säästytä. Studiossa mukana myös upea Anne Kukkohovi. Kuuntele Radio Novan Kesäaamu tästä!
Sampo Kaulanen kertoi, että oli odottanut Metallican keikkaa vuoden verran.