Juhani Tamminen haastoi Tuomas Enbusken kaksintaisteluun, kun Tami närkästyi miehen kirjoittamasta kolumnista.
Tuomas Enbusken ja Juhani Tammisen riita saatetaan ratkaista vapaaottelussa.
Suomi on tällä hetkellä selkä seinää vasten. Kahden tappion jälkeen joukkue on pakkovoiton edessä.
Tammisen viesti näyttelijälle on yksinkertainen ja selkeä: duunit stop!
Juhani Tamminen varoittaa, että vaikka Suomi voitti Kanadan komeasti 4-0, oli Suomen peli kaikkea muuta kuin täydellistä.
Jääkiekkovalmentaja, luennoitsijana, jääkiekkoasiantuntijana ja kirjailija Juhani Tamminen soitti automatkaltaan Novan Aamun lähetykseen antaakseen arvosanan pääministeri Juha Sipilän keskiviikkoisesta puheesta.
Aurinkokuninkaanakin tunnettu Juhani Tamminen kertoo, että pätevällä sopimuksella hänet voitaisiin nähdä jälleen ”haalarihommissa”.
Novassa vietettiin suurta jääkiekkoiltapäivää maanantaina 27.4. Studiossa Antti Haajasen vieraana olivat jääkiekkomaestro Juhani "Tami" Tamminen, sekä urheilun moniosaaja-selostaja Tomi Tuominen.
Totta se on. Jääkiekkolegenda Juhani "Tami" Tamminen kunnostautui syksyllä tanssikisassa, nyt on musiikin ja laulun vuoro. Musiikkipuolella mies käyttää taiteilijanimeä Don Tami.
Juhani Tamminen vieraili Turun torilla Enbuske & Linnanahde Crew:n kesäkiertueella. Vierailun yhteydessä tuli puhetta Tammisen nuoruusvuosista Turussa, joihin kuului tietysti naisten iskemistä, vai?
Juhani Tamminen on ollut hissukseen mahdollisista jatkosuunnitelmistaan jääkiekon parissa. Tamminen paljasti Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa puhuneensa mielenkiintoisesta projektista agenttinsa kanssa.
Enbuske & Linnanahde Crew:n kesäkiesrtue ulottui 12. kesäkuuta Turkuun. Vilpoisesta kesäaamusta huolimatta, torilla oli leppoisa ja lämmin tunnela. Kuuntele kaikki haastattelut ja kurki kuvat!
Kiekkovaikuttaja Juhani ”Tami” Tamminen harkitsee uudelle uralle suuntaamista. Päivän Ilta-Sanomissa hän kertoo odottavansa oikean puolueen kutsua eurovaaliehdokkaaksi. Onko näin? Asiasta otti selvää Enbuske & Linnanahde Crew.
Juhani Tamminen pohtii tämän aamun Leijona-aamiaisella Suomelle vapautuneita mahdollisia NHL-apuja, illan Venäjä-ottelua ja vakuuttaa, että illan pukeutuminen tulee jälleen toimimaan.
Tiistain ehdottomasti kuumimmaksi puheenaiheeksi on noussut Juhani "Tami" Tammisen kalapaita. Kuuntele Tammisen stylistin Jemina Hanhijärven mietteet kyseisestä vaatevalinnasta.
Juhani Tamminen ei pettänyt katsojia maanantaisella tyylillään, vaan säväytti huikealla kalapaidallaan.