Tänään Radio Novan Iltapäivässä Ed Sheeranin keikalla olevaa Suvia tuurailee ihastuttava Emilia Vuorisalmi. Iltapäivän aikan selviää mikä elokuva on saanut Emilian itkemään 20 kertaa.
Keskiviikkona saatiin päivitystä Niinan varisperheen tilanteesta, ja pohdittiin iän tuomia ongelmia. Saako pojat itkeä? Entä miten panomies sukupuolineutralisoidaan?
Työpaikallakin voi itkettää. Myös miestä. Iltapäivän ihan itkettävä keskustelu. Sniif.
Jos itkeminen tuntuu hankalalta, kannattaa etsiä keinoja, joilla kyynelkanavat saa auki.
Kuukautisten aiheuttamat tunteenpurkaukset ovat monille naisille tuttuja.
Tunteet olivat pinnassa esimerkiksi silloin, kun vaimo pohti joutsenten pariutumista.
Anssi jäätyi täysin kohdatessaan itkevän työkaverinsa. Tilanteesta poistuminen tapahtui hyvin kiusallisella tavalla.
Itkemistä pidetään usein heikkouden merkkinä, mikä on täysin turhaa.
Eräs äiti keksi tavan, jonka avulla hän pystyy laittamaan ruokaa lapsen leikkiessä olohuoneessa ilman, että muksu parkuu kurkku suorana.
Läheinen suhde tv-sarjan hahmoon voi vähentää yksinäisyyttä ja kohentaa itsetuntoa.
Tiukka palaute työelämässä tuo kyyneleet erityisesti miesten silmiin, selvisi amerikkalaiskyselyn tuloksista.
Videota on vaikea katsoa kuivin silmin.
Vaikka ajatus itkemisestä ei saata tuntua hyvältä, on kyyneleillä paljon terveyshyötyjä.