Kuva: Fotolia

Kysely selvitti tilanteen, jossa miehet itkevät naisia herkemmin

21.01.2017 08:10 - Senni Loikala - Luettu 7 209 kertaa

Tiukka palaute työelämässä tuo kyyneleet erityisesti miesten silmiin, selvisi amerikkalaiskyselyn tuloksista.

Joka neljäs mies itkee sen jälkeen, kun töissä on ollut henkilökohtainen palautekeskustelu. Naisista 18 prosenttia kertoi itkeneensä tietyin väliajoin pidettävän palautteenannon jälkeen.

Tiedot selviävät tuoreesta Adoben laatimasta verkkokyselystä, johon vastasi 1500 työssäkäyvää amerikkalaista. Heistä kaikilla oli työhistoriassa takanaan vähintään yksi kehityskeskustelu.

Puolet miehistä ja lähes kolmannes naisista kertoi katselleensa uusia työpaikkoja palautekeskustelun jälkeen. Osallistujat kokivat keskustelut vanhentuneiksi, aikaa vieviksi ja stressaaviksi tilanteiksi, jotka uhkaavat usein päättyä dramaattisesti esimerkiksi itkemiseen tai lopputilin ottamiseen.

- Tulokset osoittavat, miten aikaa vieviä, hankalia ja epämotivoivia arviointitilanteet  omasta suoriutumisesta ovat monille työntekijöille, Donna Morris kertoo Adobelta.

80 prosenttia vastaajista koki, että he tahtoisivat välitöntä palautetta työelämässä sen sijaan, että palautetta annettaisiin pääasiassa vain erillisissä palautekeskusteluissa.

Lue myös: 3 syytä, miksi itkeminen on hyväksi terveydellesi

Lue myös: Huono hetki itkulle? Pienillä kikoilla kyynelehtimisen saa loppumaan

Lue myös: "Ei voi kokea iloa, jos ei ole tuntenut tuskaa" - itkemiseen on monia hyviä syitä

Lähde: Fortune

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat