Radio Novan Iltapäivässä otettiin vastaan hyvin suivaantuneita viestejä.
Keskiviikko aamuna kurkattiin Radio Novan palautelaatikkoon ja ihmeteltiin tonttuovea. Selviääkö Aki tälläkään kertaa nyrkkeilytreeneihin? Kuuntele Radio Novan Aamun parhaat palat!
Kommentoineet kehottivat muun muassa naisen lopettamaan heti eväiden tekemisen.
Kahvilanomistajan vihamielinen vastaus arvosteluun on saanut netissä paljon huomiota osakseen.
Pasi oli tyytymätön insinööritoimiston palvelusta ja päätti kirjoittaa siitä palautteen Facebookiin. Korvauksen sijaan insinööritoimisto päättikin vastata Pasille korvausvaatimuksella.
Radio Novan Iltapäivä vastaanotti viestin kuuntelijalta, jolla oli hyvin jyrkät mielipiteet radiojuontajista.
Tiukka palaute työelämässä tuo kyyneleet erityisesti miesten silmiin, selvisi amerikkalaiskyselyn tuloksista.
Radio Novaan saapuu paljon palautteita ja viestejä. Kaikki ainakin pyritään lukemaan. Alkukesästä saimme viestin Johannalta, joka kiitteli aamuista Minnan kanssa. Aamut ovat auttaneet häntä kirjoittamaan väitöskirjaansa, jonka väitöstilaisuus on tulevan perjantaina. Minna kävi eilen tapaamassa Johannaa. Radio Novaan saapuu myös täysin vastakkaistakin palautetta, joka oli tällä kertaa osoitettu Akille.
Anssi ja Niina saavat paljon palautetta, niin positiivista kuin myös välillä ei niin positiivista. Iltapäiväjuontajat halusivat käsitellä negatiivisia palautteita uudella tavalla ja tätä varten paikalle tarvittiin Anssi Kela.
Palautetta antaessa haluaa ehdottomasti välttyä väärinkäsityksiltä ja mielipahalta.
Artisti ei halua ajatella iltaisin sitä, kuinka suuri tähti hän on. 
Novan aamu saa päivittäin paljon palautetta kuuntelijoilta. Miten Tuomas Rajala perustelee omaa käytöstään radiossa?