Kuva: Timo Korhonen / AOP

Poptähti Mirella julkisuudesta: “Parempi ehkä, että siihen ei totu"

21.10.2025 18:15 - Vilma Toikka

Artisti kertoo, että hänen on vaikea pysyä paikoillaan.

Nopeasti suursuosioon noussut laulaja-lauluntekijä Mirella 20, kertoi Mikko Suursalmen haastattelussa Radio Novan päivässä, että viimeisten vuosien aikana hän on saanut itsevarmuutta sekä oppinut tuntemaan itsensä paremmin.

- Veikkaan, että tässä kahden vuoden aikana on niitä oppeja koko ajan tullut, mutta ehkä viimeisen vuoden aikana oon oppinut tuntemaan itseäni paljon paremmin. Mitä jaksaa, kuinka paljon jaksaa ja mitkä asiat toimivat mulle tosi hyvin, Mirella pohtii.

Mirella kertoo, että oikeanlainen ja terve itsevarmuus on päässyt kukoistamaan, kun esiintymisten ja laulamisen kautta hän on saanut uran omannäköiseksi ja ymmärtänyt millainen esiintyjä hän on.

Mirellan kesä kului keikkojen parissa, eikä hän ehtinyt viettämään juurikaan aikaa studiolla. Hän kokee saavansa myös biisien tekemiseen lisää itsevarmuutta, kun luovuus saa rauhassa kukkia päässä.

- Nyt kun pääsee studioon takaisin, niin pääsee ammentamaan sieltä kukkakedosta kauniimpia kukkia ja saa hienoja biisejä tehtyä.

- Ehkä vaan se, että tarvitsee omaa aikaa, muistaa hengittää ja ottaa niitä välipäiviä.

Mirella kertoo puhuneensa myös paljon vanhempiensa kanssa levon ja vapaapäivien tärkeydestä.

- Huomaan, että mun on tosi vaikea olla paikoillaan, niin ehkä pitää vielä vähän petrata siinä, että osaisi nauttia niistä hetkistä, kun ei olekaan mitään.

Mirellan mukaan julkisuudessa olemiseen ei voi tottua eikä hän halua antaa liikaa painoarvoa julkisuudessa olemiselle.

- Parempi ehkä, että siihen ei totu, koska ehkä yritän suojella itseeni siltä puolelta.

Musiikki on aina ollut Mirellalle tärkein ja ydin asia. Laulaja kutsuu kaikkia muuta ympärillä tapahtuvaa hälinäksi.

- En halua antaa sille liikaa painoarvoa, koska tuntuu, että se sitten hitaasti tappaa omaa liekkiä siihen pääasiaan, Mirella summaa.

Lue myös: Mirella julkisuuden varjopuolesta: 'Mä huomasin, että ei tämä olekaan niin kivaa'

Lue myös: Mirellan debyyttialbumi teki historiaa

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.