Kuva: Shutterstock
Rosebud Sivullisen uusi toimipiste on selvillä
Rosebud Sivullinen muuttaa Kaisa-talosta Helsingin keskustassa sijaitsevaan Postitaloon.
Helsingissä sijaitseva kirjakauppa Rosebud Sivullinen muuttaa loppuvuodesta Postitaloon Rautatieaseman viereen. Kauppa aukeaa vanhan Pääpostin aulaan, noin tuhannen neliön tiloihin.
Rosebud Sivullinen on toiminut tähän asti Helsingin keskustassa Kaisa-talossa. Kirjakauppa ilmoitti heinäkuussa joutuvansa lopettamaan toimintansa nykyisissä tiloissaan, koska Helsingin yliopisto ei ollut jatkanut vuokrasopimusta. Elokuussa selvisi, että kirjakaupan tilalle tulee tavarataloketju Rusta.
Rosebud Postin rakentaminen alkaa heti Kirjamessujen jälkeen lokakuussa. Ovet on tarkoitus avata uudessa toimipisteessä marraskuun puolivälissä.
Vuokrasopimus Postitalossa on kirjakaupan tiedotteen mukaan määräaikainen jatkuen elokuulle 2026.
"Aina voi tapahtua ihmeitä, uutta paikkaa aletaan kuitenkin katsella heti alkukeväästä", tiedotteessa kerrotaan.
Rosebud Sivullisen vuokrasopimus Kaisa-talolla päättyy tammikuussa 2026. Toimitusjohtaja Hannu Paloviita kertoo Helsingin Sanomille, että jouluna kirjakaupalla on siis kaksi isoa tuhannen neliön salia auki.
Lue myös: Helsinki reagoi pahentuneeseen huumeongelmaan - avaa uuden terveysneuvontapisteen
Lue myös: KL: K-Citymarketissa jouduttiin siirtämään mauste pois hyllystä - yli sata pussia varastettu
Lähde: Rosebud Oy, Helsingin Sanomat