Kuva: Petri Piisilä / Metsähallitus

Suomen uhanalaisimman nisäkkään pesintä onnistui - Suomessa syntyi kesällä ainakin 16 naalinpentua

12.09.2023 16:15 - Rebekka Silvennoinen

Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä onnistui toista vuotta peräkkäin, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan.

Naali eli napakettu on pieni koiraelän, jota tavataan Suomessa vain pohjoisimmilla tunturialueilla. Suomessa arvioidaan liikkuvan vuosittain vain 10–20 naalia. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs.

Siksi Metsähallituksen ja WWF:n tiedotteet naalin onnistuneesta pesinnästä on loistava uutinen.

Metsähallituksen tarkastajat havaitsivat pesätarkastuksissaan naalin onnistuneen tänä kesänä pesinnässään kahdessa eri paikassa, Utsjoen ja Enontekiön tunturialueilla.

Enontekiöllä naalin pesintä onnistui samalla pesällä kuin viime vuonna. Silloin naali pesi Suomessa ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.

Naalin tärkeimmillä esiintymisalueilla pidetään ruokinta-asemia. Myös ketunmetsästys tunturialueilla on tärkeä keino naalin suojelemiseksi.

Naali oli Suomessa 1800-luvulla kohtalaisen runsaslukuinen, mutta metsästys hävitti sen lähes kokonaan maastamme 1900-luvun alkuun mennessä. Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940, mutta kanta ei ole enää elpynyt entiselleen.

Neljä naalinpentua Utsjoella kesällä 2023. Kuva on otettu pesätarkastusten yhteydessä kaukaa, jotta naalien pesärauha säilyisi. (kuva: Petri Piisilä / Metsähallitus)

Lue myös: Korkeasaari ilmoittaa ilouutisen - manuleille syntyi suloinen pentu

Lue myös: Myskihärkä synnytti yllättäen Korkeasaaressa - lisääntyneet viimeksi 20 vuotta sitten

Lähteet: Metsähallitus ja WWF

Kilpailut

Uusimmat