Kuva: MTV3

Podcast: Vappu Pimiä kertoo TTK-kisan olleen alussa hyvin erilainen: "Joka lähetyksen jälkeen baariin"

12.12.2022 11:15 - Minttu Tikkanen

Alkuaikoina kisaan ei suhtauduttu vielä niin tosissaan kuin nyt.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa juontava Vappu Pimiä on myös itse aikanaan pyörähdellyt parketilla. Vuoden 2008 kilpailusuorituksensa jälkeen hän siirtyi juontotehtäviin, joissa on jatkanut tähän päivään asti. Pimiä on nähnyt koko ohjelman kehityksen, ja hän kertookin Aki Linnanahde Talk Show'ssa, että ohjelma on vakavoitunut monella tapaa. Enää formaattiin ei lähdetä bilettämään.

- Silloinhan me lähdettiin joka lähetyksen jälkeen baariin. Silloin mentiin vetämään ihan rehelliset perseet joka sunnuntai. Aika lailla suurin osa tanssiporukoista lähti, Pimiä muistelee.

Pimiä jatkaa, että edelleen tuotannon kesken saatetaan juhlistaa lähetystä, mutta hyvin eri tyylillä kuin aikaisemmin.

- Edelleenhän porukat käyvät syömässä, mutta se on sitä, että mennään pitsalle, juodaan lasi viiniä ja mennään himaan. Silloin oltiin DTM:ssä neljään asti joka sunnuntai, Pimiä nauraa.

Kilpailun koventumisen näkee myös siinä, että ihmiset saattavat priorisoida kisaa esimerkiksi päivätyönsä ohi. 

- Joitakin vuosia sitten ensimmäiset tyypit alkoivat ottaa virkavapaata sen ajaksi. Olin ihan, että what. Mähän tein töitä, kävin radiota tekemässä joka päivä sen ohessa. Kyllä se menee vakavammaksi, ihmiset ovat hyvin kunnianhimoisia, Pimiä kertoo.

Syynä panostukseen lienee muun muassa se, miten valtaisan näkyvyyden huippusuositusta ohjelmasta saa. 

- En tiedä, haluavatko he voittaa, mutta kyllä jokainen haluaa pysyä siellä mahdollisimman pitkään. Ja siellä on niin kivaa, se oli sellainen aikuisten ripari, Pimiä pohtii. 

Lue myös: Kenet Tanssii tähtien kanssa -juontaja Vappu Pimiä haluaisi vielä nähdä kilpailijana? "Olisi aika upea"

Lue myös: TTK:n voittanut Ernest Lawson aloitti sarjan juontajana - antaa vain yhden neuvon uusille kilpailijoille

Lue myös: Aira Samulin käy katsomassa jokaisen TTK-lähetyksen - paljastaa selkeän mielipiteensä uusista pareista

Kilpailut

Uusimmat