Kuva: All Over Press

Tiesitkö? Harry Potter -tähti Tom Feltonille kaavailtiin velhomaailmassa aluksi toista roolia

17.11.2021 12:15 - Lauri Kujanpää

Ensimmäiset Harry Potter -elokuvat ohjannut Chris Columbus paljasti tuoreessa haastattelussa, että Feltonista meinasi tulla elokuvien nimikkohahmo.

Harry Potter -elokuvasarjasta maailmantähteyteen noussut Tom Felton, 34, muistetaan velhomaailman Draco Malfoy -hahmona.

Ensimmäiset Harry Potter -elokuvat ohjannut Chris Columbus paljasti The Hollywood Reporter -julkaisun haastattelussa, että Malfoylle kaavailtiin alussa jopa itse nimikkohahmon, eli Harry Potterin, roolia, jota lopulta näytteli Daniel Radcliffe.

Voit myös kuunnella uutisen alta tai suoraan Podplaystä.

- Ajattelimme, että värjätään Tomin hiukset, annetaan hänelle arpi ja lasit, ja katsotaan mitä tapahtuu. Hän teki hyvää työtä koekuvauksissa. Ongelma kuitenkin oli, että 11-12-vuotiaan pojan hiuksista huomaa, milloin ne on värjätty, Columbus kertoi.

Feltonin vaalea hiusväri kuitenkin sopi Malfoyn rooliin.

- Tajusinkin heti, että Tom on kuin tehty Malfoyksi, ohjaaja jatkoi.

Daniel Radcliffen valintaan vaikutti lopulta myös kirjailija J.K. Rowlingin mielipide, joka tiesi heti Radcliffen nähdessään, että siinä on elokuvien päätähti.

- Kaksi päivää myöhemmin ilmoitimme näyttelijät ja loppu on historiaa, Columbus sanoi. 

Rowlingin kirjoittama Harry Potter -kirjasarja, josta elokuvatkin on tehty, on yksi maailman myydyimmistä kirjasarjoista.

Elokuvat olivat myös valtava menestys ja ne tuottivat maailmanlaajuisesti miljardien eurojen lipputulot.

Lue myös: Harry Potter -näyttelijät kohtasivat sattumalta - yhteiskuva hurmasi fanit

Lue myös: Harry Potter -tähti taistelukuvassa toisen suosikkihahmon kanssa - somessa alkoi kiivas väittely

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat