Kuva: AOP

Mervi Kallio on ollut puolisonsa kanssa yhdessä 30 vuotta - paljastaa pitkän suhteen salaisuuden

19.07.2021 18:45 - Lauri Kujanpää

Mervi Kallio kertoo Radio Novan Kesäaamut -ohjelman haastattelussa, että kaipaa välillä omaa aikaa ja tämän puoliso ymmärtää hyvin.

MTV:ltä tuttu urheilutoimittaja Mervi Kallio, 44, on kiertänyt ammattinsa puolesta paljon maapalloa, sillä hän on muun muassa työskennellyt Formula 1 -kilpailujen parissa.

- Se on raakaa työtä ja teemme pitkiä päiviä. Siinä ei hirveästi ehdi muuta, Kallio kertoo Esko Eerikäisen ja Suvi Hartlinin haastattelussa Radio Novan Kesäaamut -ohjelmassa.

Työmatkoilla ei ehdi lomailla tai rentoutua, joten Kallio suuntaa usein vapaa-ajallaan pelaamaan muun muassa tennistä.

- Pidän aktiivilomista, sillä en ole kaupunkilomailija. En oikein osaa kierrellä museoita tai kirkkoja, vaan pelaamme mieheni kanssa lomilla esimerkiksi tennistä, eli hotellilla täytyy olla hyvät urheilumahdollisuudet. Yksi mahtava rentoutumiskeino on myös vesijetillä ajaminen.

- Olen aikaisemmin työskennellyt lentoemäntäjänä ja silloin pääsin käymään hyvin eksoottisissakin paikoissa varsinkin yksityiskoneiden kyydissä, Kallio jatkaa.

Rakkauselämä

Mervi Kallio on ollut puolisonsa kanssa yhdessä melkein 30 vuotta. Aina suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta päätös jatkamisesta on aina tehty.

- Molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus on ollut vahva. On tietenkin ollut aikoja, kun olemme pohtineet, jatkammeko vielä, mutta meitä on auttanut kovasti se, että rakastamme tehdä asioita yhdessä.

Lopuksi Kallio sanoo, että kaipaa usein omaa tilaa ja tämän puoliso ymmärtää.

- Molemmilla on omat kaveripiirit ja kaipaan myös omaa tilaa, sillä olen välillä sellainen pieni menninkäinen, joka haluaa kaivautua omaan koloonsa. Onneksi puolisoni ymmärtää tämän.

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lukihäiriö toi Nelli Matulalle haasteita koulussa - keksi nokkelan keinon asioiden muistamiseen

Lue myös: Dome Karukoski matkusti EM-jalkapallon perässä Tanskaan ja Venäjälle - häkeltyi Pietarissa stadionin porteilla

Kilpailut

Uusimmat