Kuva: Emmi Moilanen

Reino Nordinin mielestä nykyvanhemmat tekevät yhden kasvatusvirheen: "Siitä on tullut vitsaus"

01.07.2021 12:45 - Iiro Myllymäki

Muusikon mielestä lasten pitää antaa tylsistyä.

Muusikko-näyttelijä Reino Nordin, 38, muistelee Radio Novan Kesäaamut -ohjelmassa lapsuutensa kesiä, jolloin automatkojen huviksi riitti autotien keskiviivan tai tienvarren sähköjohtojen tuijottaminen. Nordinin mielestä vanhempien ei pitäisi pelätä sitä, että lapset tylsistyvät, jos näille ei jatkuvasti keksi tekemistä.

- Nykyään lapset pitää työntää täyteen kaiken maailman harrastuksia, padeja ja puhelimia. Siitä on tullut vähän sellainen vitsaus. Nykyisen aivotutkimuksen mukaan mikään ei ole tärkeämpää lapselle kuin se, että hän tylsistyy. Se, että hänellä on tyhjä tila, jossa hän kohtaa kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita, Nordin sanoo.

Nordinin mielestä lapsen tylsistyminen usein johtaa siihen, että lapsi itse keksii jotain tekemistä ja pääsee käyttämään mielikuvitustaan.

- Jos työnnät lapsen koko ajan täyteen Marvel-supersankareita, hän ei ehkä keksi ikinä mitään.

Reino Nordin suosittelee myös aikuisille vastaavanlaista tylsistymistä ja pään tyhjentämistä.

Reino Nordinilla on kolme lasta yhdessä Maria Nordinin kanssa, ja lisäksi miehellä on yksi lapsi aiemmasta suhteestaan. Miehen viimeisin lapsi syntyi elokuussa 2018. Syksyllä 2018 Nordin jakoi yhteiskuvan, jossa näkyivät kaikki hänen lapsensa. Jos kuva ei näy alla, klikkaa tästä.

Radio Novan Kesäaamuissa kuullaan Esko Eerikäistä ja Suvi Hartlinia aina arkiaamuisin vaihtuvien julkkisvieraiden kanssa. Ohjelmaa kuullaan heinäkuun ajan.

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Reino Nordin avautuu podcastissa päihde-elämän syvistä hetkistä: "Ei näe todellisuutta, missä elää"

Lue myös: Monet jopa vihasivat Reino Nordinia ennen Vain Elämää -ohjelmaa - "Ilmaa puhdistava vaikutus"

Kilpailut

Uusimmat