Kuva: Yle / Mona Salminen

Anna: Danny iloitsee Suomen tasa-arvoistumisesta: "Voi huomata seuraamalla nykyistä hallitustamme"

23.03.2021 21:15 - Iiro Myllymäki

Danny kertoo Annalle, että hänen kunnioituksensa naisia kohtaan on kasvanut vuosien saatossa.

Musiikkilegenda Danny, 78, kertoo Anna-lehdelle suhtautumisestaan naisiin. Miehen naissuhteet ovat saaneet vuosikymmenten varrella paljon palstatilaa. Dannylta kysytään, miten hänen suhteensa naisiin on muuttunut ikääntymisen myötä.

- Kunnioitukseni on lisääntynyt vuosien kuluessa. Olen ylpeä meistä suomalaisista, koska täällä tasa-arvo miesten ja naisten välillä on vuosi vuodelta lisääntynyt. Naiset ottavat nykyisin yhä enemmän vastuuta yhteiskunnassa. Tämän voi huomata vaikka seuraamalla nykyistä hallitustamme, Danny sanoo Annalle.

Suomen naisjohtoinen hallitus on saanut paljon lokaa niskaansa, minkä on nostanut esiin muun muassa sotilasliitto Nato tuoreessa raportissaan. Aiheesta voit lukea lisää tästä jutusta.

Annassa Dannylta kysytään myös, voisiko hän kuvitella rakastuvansa ikäiseensä naiseen. Hänen viimeisin parisuhteensa oli 50 vuotta nuoremman Erika Vikmanin kanssa.

- En tiedä, koska en ole pitkään aikaan rakastunut kehenkään. Mutta en usko, että ikä olisi ­este. Luonteenpiirteet, olemus ja harrastukset ratkaisevat. Elämässä ei ­tule monta rakkautta vastaan. Siksi on oltava ennakkoluuloton ja rajaamatta etukäteen mitään pois, Danny sanoo.

Dannyn mukaan hänen ja Vikmanin välillä vallitsee syvä ystävyys ja keskinäinen kunnioitus.

Erika Vikman ja Danny (kuva: Emmi Moilanen)

Lue myös: Danny ei tiennyt, että hänen biisinsä lähetettiin UMK:hon - "Olin hyvin hämmästynyt"

Lue myös: Erika Vikman pöyristyi saamastaan Instagram-viestistä - myös Arttu Wiskari nousi puolustamaan

Lähde: Anna

Kilpailut

Uusimmat