Kuva: Nelonen

IL: Big Brotherista pudonnut Tarina avautuu ensimmäisen illan sänkyepisodista: "Reaktio oli suuri"

01.10.2019 10:45 - Iiro Myllymäki

Tarina kertoo Iltalehdelle, että hänen alkujännityksensä purkautui itkuna.

Yksi käynnissä olevan Big Brother Suomi -kauden puhuttaneimmista hahmoista, Tarina, häädettiin talosta sunnuntaina. 23-vuotias nainen on jakanut voimakkaasti katsojien mielipiteitä, ja nainen erottautui joukosta heti ensimmäisenä iltanaan talossa.

Heti, kun kilpailijajoukko oli päässyt taloon, Big Brother ilmoitti, että yksi kilpailija joutuu nukkumaan ensimmäisen viikon ilman omaa sänkyä. Katsojat olivat äänestäneet tämän kohtalon Tarinalle. Nainen murtui asiasta kuultuaan lohduttomaan itkuun. Nyt Tarina kertoo Iltalehden haastattelussa, miksi tunnereaktio oli niin voimakas.

- Sängyn puute tuntui ikävältä, mulla on uniongelmataustaa ja mulle on tärkeää, miten ja missä mä nukun. Hyvät yöunet on hyvän fiiliksen perusta. Mutta se mun reaktio oli suuri, en mä olisi reagoinut noin suuresti sängyn menettämiseen, ellei siinä olisi alkujännitystä taustalla, Tarina kertoo Iltalehdelle.

Nainen myöntää, että taloon asteleminen jännitti häntä paljon.

- Kyllä vähemmästäkin jännittäisi, uusi tilanne, uusi paikka. Ei se tarvitse kuin yhden laukaisevan tekijän, kun jännitys purkautuu ja mulla se purkautui itkemällä. Mun mielestä se oli aika terve tapa purkaa alkujännitys itsestäni ulos.

Tarina häädettiin pois sunnuntaina neljäntenä asukkaana. (kuva: Nelonen)

Tarina nousi Big Brother -talossa esiin voimakkailla mielipiteillään, analyyttisellä luonteellaan ja avoimella tunteiden näyttämisellään. Nainen uskoo, että jotkut eivät ole vain tottuneet näkemään yhtä avointa tunneilmaisua.

- Positiivisuuteni saattoi ärsyttää. Jos ei itse ole positiivisesti ajatteleva ihminen, voi olla vaikea samaistua positiivisuuteen. Voi herätä ajatus, onko tuo oikeasti tuollainen, Tarina sanoo.

Lue myös: IS: Big Brotherista häädetty Eeva-Leena jäi katumaan yhtä seksisessiota: "Emme keskustelleet siitä"

Lue myös: BB-talossa ennätysajan viettänyt Niko Nousiainen: "Luulen, ettei ohjelma enää kanna"

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat