Kuva: YouTube

22-vuotias Julius livahti ilmaiseksi Ruisrock-festivaaleille - pukeutui vanhaksi mieheksi

12.07.2019 10:00 - Lauri Kujanpää

Mies julkaisi tempauksesta videon YouTubessa.

22-vuotias Julius on julkaissut YouTubessa hämmentävän videon.

Kyseisellä videolla Julius nimittäin näyttää, kuinka pääsi ilmaiseksi Ruisrock-festivaaleille pukeutumalla vanhaksi mieheksi. Aluksi hän kuitenkin haluaa muistuttaa, että tempaus on tehty vain kokeilumielessä ja hän omisti jo valmiiksi 3 päivän lipun festivaaleille.

Julius oli tilannut ensin verkkokaupasta vanhaa miestä esittävän naamion ja pukeutunut myös asiaankuuluviin vaatteisiin. Sen jälkeen hän oli onnistunut saamaan itselleen eläkeläisten rannekkeen ja kokeilu alkoi.

Ensin mies käveli normaalisti jonossa festarikansaa kuljettavalle veneelle, jossa järjestyksenvalvojan kuumattova kohtaaminen oli edessä. Turvamies päästi miehen kuitenkin veneeseen, mutta alkoi epäilemään tilannetta ja päätyi tutkimaan Juliusta jälkikäteen.

Lopulta turvamies oli kysynyt, että onko Juliuksella naamari päässä. Tähän pilailija oli vastannut kärsivänsä ihosairaudesta, ja kaikkien yllätykseksi, selitys oli mennyt läpi.

Temppu onnistui ja Julius onnistui pääsemään festivaalialueelle.

Videon tempauksesta voit katsoa alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Lue myös: Ruisrockin pääesiintyjä hauskuutti Turussa: Hyppäsi boksereissa Aurajokeen, katso video

Lue myös: Ellinooran omaleimainen Ruisrock-keikkatyyli ihastuttaa - "Upein asu ikinä!"

Kilpailut

Uusimmat