Kuva: Mikko Räsänen

Janni Hussi sairastui syömishäiriöön ala-asteella: Heräsi jopa öisin kuluttamaan kaloreita

13.04.2018 15:15 - Senja Rapila

Suomalaistähti on puhunut avoimesti menneisyydestään Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa.

Entinen fitness-urheilija Janni Hussi on puhunut rohkeasti Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa taustastaan ja kamppailustaan erilaisten syömishäiriöiden kanssa. Ohjelman kuvauksissa Hussi kertoo, että hänellä on taustallaan kaksi syömishäiriötä. Ensimmäinen niistä alkoi hiipien kuudennella luokalla ja jatkui seitsemänteen luokkaan asti.

- Muistan, kun sillä kerralla se syömishäiriö ilmeni niin, että vaan lopetin syömisen. Onnistuin huijaamaan vanhempia niin, että otin vähän ruokaa lautaselle ja sotkin sen ruokalautasen sillä pienellä ruokamäärällä, että näytti siltä että olisin syönyt, hän paljastaa.

Syömishäiriö toi itsensä esille myös nukkumaan mennessä.

- Saatoin keskellä yötä nousta seisomaan sängyn viereen, koska se kulutti enemmän kaloreita kun nukkuminen tai makaaminen.

- Koulun välitunneilla kävin punnertamassa ja tekemässä vatsalihaksia vessassa. Se oli sellaista pakonomaista painon kyttäämistä, kävin monta kertaa päivässä vaa'alla. Jos olin epäonnistunut siinä päiväkohtaisessa painon pudottamisessa, rankaisin siitä itseäni.

Milloin Hussi kärsi toisesta syömishäiriöstä ja miten hän voitti sen? Näet sen sunnuntaina Nelosella Selviytyjät Suomi -ohjelmassa kello 20:30.

Lue myös: Sini Ariell ryhtyi somelakkoon lapsen sairaskohtauksen myötä: ”Olin aika pettynyt omaan käytökseeni"

Lue myös: Näyttelijäkomistus on tunnistamaton uudessa roolissaan - katso kuvat

Kilpailut

Uusimmat