Kuva: Katsomo / MTV

Sara Parikka: "Toivon ihmisten tajuavan, että tehdään Salkkareita, eikä mitään vakavasti otettavaa"

15.02.2018 19:45 - Senja Rapila

Draamarikas ja villeillä juonenkäänteillä terästetty sarja herättää monenlaisia mielipiteitä.

Suomalaisnäyttelijä Sara Parikka, 26, on tullut tutuksi kasvoksi Salatut elämät -suosikkisarjasta.

Draamarikas ja villeillä juonenkäänteillä terästetty sarja herättää monenlaisia mielipiteitä ja jotkut voivatkin miettiä välillä, miten Salkkareissa voi tapahtua jatkuvasti jotain uutta ja kuinka "epärealistinen" sarja kokonaisuudessaan on.

Parikka kertoo Voice.fi:lle, että sarjan kuvauksissa koetaan myös niitä levottomia hetkiä, jolloin kaikki eivät mene niin kuin ohjaajat haluaisivat. Joskus levoton olotila voi aiheuttaa naurunremakkaa myös silloin, kun aikataulu on tiukka.

- Ihan hirveästi emme voi olla myöhässä, koska kaikki tietävät, että sieltä on seuraavat tulossa ja pakko pitää aikataulusta kiinni. Mutta varsinkin nuorena oli todella levotonta ja on välillä myös nykyään. Nyt kuitenkin tunnistaa sen, jos on itse siinä levottomassa tunnetilassa, että sitten alkaa jo itse toppuuttelemaan sitä, että ei, en lähde nyt tälle tielle, Parikka kertoo.

- Emme me näyttelijät pelkästään siellä naura, siellä nauraa ohjaajat nauraa ja kaikki, puomit vaan hytkyy. Kyllä meillä on tosi hauskaa kun tehdään Salkkareita.

Eniten näyttelijän mukaan naureskelua aiheuttavat käsikirjoituksessa olevat repliikit.

- Ehkä ne on enemmän sellaisia yksittäisiä lauseita, että ei kukaan sano näin, että miten nyt oikein sanon tämän! Siinä pitää vaan olla hahmon sisällä ja sanoa pokkana vaan jotain, mistä itse ajattelee, että eii, miksi, Parikka kertoo. 

Hänen mukaansa kaikki Salkkarit-tähdet suhtautuvat ohjelmaan kuin kuka tahansa muu suomalainen: välillä ohjelman kohtaukset ihmetyttävät ja hämmentävät.

- Tämä on se pointti. Toivon, että ihmiset tajuaisivat sen, että kun teemme Salkkareita, kyllä me tiedämme tekevämme Salkkareita. Se on hauskaa, kun eihän me täällä yritetä tehdä jotain vakavasti otettavaa taidepläjäystä.

- Jotenkin sitä toivoisi välillä, että jengi tajuaisi sen, että c'mon - tämä on Salkkarit! Että eihän me yritetäkään olla mitään muuta.

Lue myös: Salattujen Elämien pilalle menneet kohtaukset saavat nauramaan vatsa kippuralla - katso

(kuva: YouTube)

Lue myös: Sara Parikka muistuttaa pienten lasten vanhempia: "Olkaa armollisia toisillenne"

Lue myös: Salkkarit-tähti muistelee ohjelman kuvauksia 90-luvulla: Ohjaaja hermostui näyttelijöiden käytökseen

Lue myös: Vanha Salkkarit-tähti palaa pihlajakadulle: "Sain ohjaajalta huutia siitä, että yritä nyt!"

Kilpailut

Uusimmat