Kuva: AOP

Miley Cyrus paljasti syyn, jonka vuoksi hän erosi on/off-kihlatustaan: "Minun oli pakko"

09.10.2017 16:45 - Katariina Auvinen

Laulaja kertoo, että hän ehti kolmen vuoden eron aikana kasvaa ihmisenä.

Laulaja Miley Cyrys, 24, tapasi näyttelijä-rakkaansa, Liam Hemsworthin, 27, ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Pari löysi silloin nopeasti yhteisen sävelen ja romanssi kukoisti. Pari ilmoitti 2012 menneensä kihloihin, mutta kihlaus purkautui seuraavana vuonna. Laulaja ilmoitti, että he olivat Hemsworthin kanssa eronneet. 

Pari kuitenkin palasi takaisin yhteen viime vuonna, jonka jälkeen he ovat lähipiirin mukaan olleet rakastuneempia toisiinsa kuin koskaan ennen. Eräiden tietojen mukaan pariskunta olisi karannut salaa naimisiin jo elokuussa, mutta pariskunta ei ole itse tietoja vahvistanut. 

Heidän muutaman vuoden mittaisesta erostaan he ovat olleet myös hyvin vaitonaisia julkisuudessa. Cyrus on nyt kuitenkin paljastanut Daily Mail -julkaisun mukaan, että hän oli erotessaan pakon edessä. 

-Minun oli pakko erota. Sellaisesta suhteesta, jossa kaksi ihmistä yrittää tehdä toisiaan kokonaiseksi, ei tule mitään. 

Laulaja ei usko tilanteeseen, jossa kerran eronneet eivät voisi saada suhdettaan enää toimimaan. 

-Mielestäni ihmiset, jotka ovat kerran eronneet ja palaavat yhteen, ovat mahtavia. Saat välissä aikaa kasvaa itsekin ja miettiä asioita, hän hehkuttaa. 

Lue myös: Miley Cyrusin rohkea tyyli puhuttaa jälleen: Huomion vei punaiset stringit

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat