Kuva: Fotolia

Tee rakkaasi aamuista parempia suloisella tekstiviestillä - katso toimivat lauseet

06.07.2017 20:00 - Reija Saarinen

Muutamalla sanalla voi pelastaa toisen ihmisen päivän.

Aamut saattavat toisinaan tuntua hyvinkin raskailta. Silloin omalta rakkaalta saatu kannustus tuntuu erityisen hyvältä.

Miksi et siis silloin tällöin muistaisi rakastasi aamuisella tekstiviestillä? Voit esimerkiksi kehua hänen kauneuttaan tai toivottaa hänelle ihana päivää. Pääasia on, että sisällöstä vastaanottajalle tulee hyvä mieli sekä rakastettu fiilis.

Muutamia esimerkkiviestejä näet alta.

"Huomenta kaunokainen."

"Näytit aamulla niin kauniilta, kun lähdin töihin ja jäit nukkumaan."

"Lasken minuutteja siihen, että näemme taas."

"Aurinko paistaa, mutta minä kaipaan omaa päivänsädettäni."

"Toivottavasti päiväsi on oikein onnistunut."

"Aurinkoa päivään, olet ihana."

"Olenko muistanut viime aikoina kertoa, miten kaunis olet?"

"Onko jotain mitä voin tehdä, jotta päivästäsi tulee entistä parempi?"

"Olen maailman onnekkain mies/nainen, kun olet saanut sinut rinnalleni."

"Olet todella kuuma pakkaus."

"Kiitos siitä, että teet aamuistani aina yhtä juhlaa."

"Kaipaan sinua jo, ja vastahan minä lähdin."

"Enää kahdeksan tuntia ja saan taas suudella sinua."

"Tein sinulle aamupalan valmiiksi."

"Olisi ollut ihanaa aloittaa aamu rakastelemalla."

"Rakastan sinua."

"Kuorsauksesi oli niin suloista viime yönä."

"Jokainen päivä on ihana, kun olet vierelläni."

"Huomenna meidän täytyy ottaa aamusuihku yhdessä."

"Hymysi pelastaa aina päivän. Nähdään myöhemmin."

Lue myös: Oletko löytänyt rinnallesi elämäsi rakkauden? Merkit, jotka kertovat

Lue myös: Pienet asiat, jotka tekevät jokaisesta parisuhteesta kestävämmän - toteutuvatko omassa liitossasi?

Lähde: Lovepanky

Kilpailut

Uusimmat