Kuva: All Over Press

Eva Longoria kiistää olevansa raskaana

23.04.2017 09:15 - Katariina Auvinen

Huhumylly lähti käyntiin tähden Hawaijin lomalla otetuista kuvista.

Näyttelijä Eva Longoria, 42, ei ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinenkään julkisuuden henkilö, jonka lomakuvat ovat käynnistäneet raskaushuhut. Viimeisimpänä näin on käynyt Longorialle. Muun muassa Täydellisissä naisissa näytellyt Longoria lomaili Hawaijilla juhlistaen miehensä José Bastonin, 49, syntymäpäivää. Pariskunta meni naimisiin viime vuonna.

Independent-lehden mukaan Longoria päätti ottaa kantaa raskaushuhuihin, koska hänen läheisensä ja sukulaisensa soittelivat hänelle jatkuvasti asian tiimoilta.

- En ole raskaana. Olen vain syönyt paljon juustoa, hän näpäyttää.

Longoria kertoo nähneensä hänestä otettuja kuvia. Etenkin laivalla otetuista kuvista hän kommentoi näin:

- Näin itsestäni kuvia laivalla, joissa näytin läskiltä. Se oli juuston ja turvotuksen syytä, mutta mitä sitten. Joskus näin käy ihmisille, eikä siinä ole mitään vikaa, Longoria sanoo.

Tähti lisää vielä, että kukapa ei hieman turpoaisi lomalla.

Näyttääkö Longoria mielestäsi olevan raskaana? Päättele itse alla olevista kuvista, tai vastaavasti täältä.

Lue myös: Eva Longoria, 42, upeana uima-asussa - katso rantakuvat lemmenlomalta!

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat