Kuva: All Over Press

Näyttelijä Helen Mirren ikääntyy tyylillä

22.11.2016 13:00 - Katja Nygård

Joillekin ikääntyminen vain tuntuu sopivan. Nämä neljä asiaa tekevät brittinäyttelijä Helen Mirrenistä viehättävän itsevarman.

Hän on oman tiensä kulkija

Helen Mirren on tehnyt monta asiaa elämässään eri tavalla kuin useat muut ikäisensä. Hän avioitui reilusti vanhemmalla iällä, eikä hänellä ole lapsia. Hollywoodin hän valloitti vasta viisikymppisenä, siis siinä vaiheessa, kun moni nuorempi tähti on jo ehtinyt vetäytyä valkokankaalta.

Mirren muistetaan erityisesti Kuningatar Elisabeth II:n roolista The Queen -elokuvassa sekä brittiläisestä rikosdraamasarjasta Epäilyksen polttopiste.

Kolmella Emmy-palkinnolla sekä vuonna 2006 parhaan naisnäyttelijän Oscar-pystillä palkittu Mirren ei suhtaudu itseensä eikä maailmaan turhan vakavasti.

- Otan aurinkoa, vaikkei ehkä pitäisi. Tykkään syödä ranskalaisia perunoita ja juoda viiniä, joskus jopa ihan liikaa. Enkä koskaan muista ottaa vitamiinejani.

Suurimman kohteliaisuutensa hän kertoo saaneensa entiseltä miesystävältään, joka sanoi hänen muistuttavan yhtä Vincent Van Goghin Perunansyöjät-maalauksen työläisnaisista.

Hän ei pelkää ikääntymistä

Mirrenille yli 70 elettyä vuotta eivät aiheuta ulkonäköpaineita. Hän ei myöskään ole suostunut kangistumaan tiettyihin normeihin, vaan värjäsi jokin aika sitten rohkeasti hiuksensa pinkiksi ja paljasti haaveilevansa koko käden peittävästä tatuoinnista.

- En todellakaan näytä paremmalta nyt kuin nuorempana. Mutta parasta on, ettei se jaksa kiinnostaa minua pätkääkään.

Näyttelijättärelle ikääntyminen on ollut enemmän henkistä kasvua ja prosessi tulla omaksi itsekseen.

- Kun tulee vanhemmaksi, on oppinut asioita ja tullut paremmin toimeen niiden kanssa. Jokainen ikä kehittää ymmärtämään omaa rooliaan elämässä. Se on mahtava osa ihmisenä olemista!

Hän on rehellinen

Mirren valittiin 69-vuotiaana, vuonna 2014, kosmetiikkajätti L’Oréalin mainoskasvoksi. Hän ei kuitenkaan sokeasti vanno voiteiden ihmeitä tekevään voimaan, vaan uskoo, että kuluttajien luottamus voitetaan puhumalla totta.

-Rehellisesti sanottuna en pysty lupaamaan, vaikuttavatko tuotteet mihinkään, hän on sanonut mainostamistaan voiteista haastatteluissa.

Mirren on kertonut, ettei hän omaa minkäänlaisia kauneusrutiineja. Vaikka hän rakastaakin kasvojen puhdistustuotteita sekä vartalo- ja kasvovoiteita, hän ei odota niiden pystyvän mihin tahansa suorituksiin.

- Itselleni riittää se, että tuote tuntuu hyvältä, pystyn liikuttamaan kasvojani sekä tunnen oloni raikkaaksi ja mukavaksi. Mielestäni se on kaikki, mitä kosmetiikalta voi vaatia.

Allekirjoittaessaan mainossopimuksen, Mirren vaati, ettei hänen kuviaan saisi käsitellä paremman näköisiksi.

- En ole mielestäni koskaan ollut upea, mutta olen aina ollut ihan hyvännäköinen. Sillä tiellä aion myös jatkaa!

Hän on vaatimaton

Vuonna 2008 paparazzi nappasi Mirrenistä kuvan, jossa hän esiintyi rannalla bikineissä. Mediassa kohistiin siitä, kuinka upeassa kunnossa hänen vartalonsa edelleen on. Mirren itse suhtautui hehkutukseen vaatimattomammin.

- Kuva oli vain otettu oikeasta kuvakulmasta, en näytä niin hyvältä todellisuudessa. Kroppani ei ole mitenkään hyvässä kunnossa.

Vaatimattomuudestaan huolimatta ikäänsä nähden Mirrenillä on uskomattoman kiinteä kroppa, jonka luulisi vaativan kovaa treenaamista. Hän on kuitenkin julkisesti kertonut, ettei ole koskaan onnistunut käymään kuntosalilla kahta kuukautta pidempään.

Mirrenin kadehdittavan kunnon salaisuus on päivittäinen 12 minuutin harjoitusohjelma, jota myös Kanadansotilaslennosto käyttää treenaamiseen.

Lähteet: Daily Mail, High 50, Sydney Morning Herald, Telegraph, Yahoo

Lue myös: 10 faktaa, jotka jokaisen pitäisi tietää Hercule Poirot'sta

Ranskalainen kosmetiikkatalo L'Oréal nappasi Helen Mirrenin mainoskasvokseen vuonna 2014. (kuva: AOP)

Näistä lomakuvista kohistiin, kun ne julkaistiin brittilehdissä vuonna 2008. Mirrenin kiinteä vartalo ja bikinit herättivät huomiota. (kuva: Fotolia)

Helen Mirren ei suhtaudu turhan vakavasti itseensä eikä elämään. Ikä on hänelle vain numero ja sen merkit saavat myös näkyä. (kuva: AOP)

Helen Mirren on ollut naimisissa miehensä Taylor Hackfordin kanssa vuodesta 1997 lähtien. (kuva: AOP)

Kilpailut

Uusimmat