Kuva: Fotolia

Esimies valitti henkilöstöjohdolle työntekijänsä kuukautiskivuista

14.07.2017 17:45 - Katariina Auvinen

Eräs toimistotyöntekijä jakoi tarinansa äideille tarkoitetulla foorumilla, jossa hän kummasteli pomonsa toimintaa.

Työskentely kivuliaiden kuukautisten aikana ei ole helppoa, mutta erään naisen esimies ei tehnyt siitä yhtään helpompaa. Nimimerkillä Snuffles kirjoittanut nainen jakoi äideille tarkoitetulla nettifoorumilla tarinan työpäivästään viime viikolta. Twitter-käyttäjä Emelie jakoi puolestaan tarinan sosiaalisessa mediassa, jossa se on saanut raivoisan vastaanoton. 

Tarinan nainen työskentelee toimistolla, jossa yleensä talvisin on sen verran kylmä, että hänellä on ollut kuumavesipullo pöydällä. Kyseinen työntekijä kärsi niin pahoista kuukautiskivuista, että hän päätti täyttää kuumavesipullonsa ja asettaa sen syliinsä. 

Samaan aikaan paikalle tuli myös hänen esimiehensä, joka kysyi ohimennen, että eikai naisella voi sentään kylmä olla kuumana kesäaikana. Nainen vastasi, että kuumavesipullo helpottaa hänen vatsakramppejaan, jolloin esimies oli ymmärtänyt työntekijän kärsivän kuukautiskivuista.

Tämän jälkeen naiselle oli soitettu henkilöstöjohdon osalta, jossa oltiin kyselty naisen vointia. Samaan aikaan hänelle oli kuitenkin kerrottu, että hänen ei ole soveliasta kertoa omista sairauksistaan ja terveysongelmistaan muille työntekijöille. Tarinan kirjoittanut nainen kummastelee suuresti, miten hänen kuukautisvaivoistaan tehtiin iso juttu. 

"Monet työskentelevät sähköpöydän ääressä, koska kärsivät selkäkivuista tai vastaavasti heillä on jos jonkinlaista rannesuojaa. Ja kerran kun minä pidän kuumavesipulloa sylissäni, niin se on jotenkin väärin." 

Emelien jakama tarina on raivostuttanut nettikansan. Jotkut ovat jopa uhanneet etsiä tämän kyseisen pomon käsiinsä ja heitellä tämän päälle kuukautissuojia. Jotkut kertovat taas, että heidän firmassaan miehet ostavat naisille suklaata kerran kuukaudessa. 

Lue myös: Nainen otti töistä vapaapäiviä hoitaakseen mielenterveyttään - pomon vastaus liikuttaa

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat