Kuva: Shutterstock

Nuorten lääkemyrkytykset ovat räjähdysmäisessä nousussa - huonosti voi erityisesti yksi ryhmä

27.03.2024 08:15 - Minttu Tikkanen

Tapaukset ovat jopa kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa.

Nuorten lääkemyrkytysten määrä nousee hälyttävää tahtia. HUSin mukaan nuorten lääkemyrkytykset ovat jopa kaksinkertaistuneet kuluneen kymmenen vuoden aikana.

Asia käy ilmi lasten ja nuorten käynneistä lääkemyrkytyksen vuoksi yliopistosairaaloiden lasten päivystyksissä. Kun vuonna 2013 tapauksia oli vuodessa vielä 148, oli vuonna 2023 vastaava luku jo 377.

HUS kertoo, että kohonneen määrän taustalla on erityisesti tyttöjen pahoinvointia. Tytöt ovat myrkytystapauksissa ehdottomasti yliedustettuina.

HUSin mukaan tilastoissa näkyy myös selvä muutos siinä, ketkä ja millaisissa tilanteissa hakeutuvat päivystykseen lääkemyrkytyksen vuoksi. Vuonna 2013 suuri osa tapauksista oli alle 10-vuotiailla vahingossa tapahtuneita myrkytyksiä. Nyt ilmiöksi ovat kuitenkin nousseet teini-ikäisten tyttöjen myrkytykset, jotka eivät ole vahinkoja vaan tahallisesti aiheutettuja.

Ilmiö on havaittavissa ympäri Suomen kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa, eikä se siten kohdennu millekään tietylle maantieteelliselle alueelle. Tyttöjen pahoinvointi näyttää HUSin mukaan valtakunnalliselta ongelmalta. HUS muistuttaa myös, että lääkemyrkytysten vuoksi hoitoon joutuneet ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu pahoinvoivista nuorista.

Saman on huomannut THL

Nuorten pahoinvointi ei näy vain lääkemyrkytystilastoissa, sillä myös THL on kiinnittänyt ongelmaan huomiota vuosittaisissa Kouluterveyskyselyissään. Niissä on ilmennyt, että toista astetta tai 8. ja 9. luokkaa käyvillä tytöillä ahdistuneisuus on lisääntynyt vuosina 2013-2023.

Vuoden 2023 kyselyssä ikäryhmän tytöistä kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta ilmoitti kokevansa 31-34 prosenttia tytöistä. Poikia ongelma ei näytä koskettavan aivan samoin, heidän vastaava lukunsa oli kyselyssä vain 7-8 prosenttia pojista.

THL ei näe syyn löytyvän esimerkiksi päihteistä, sillä kyselyistä käy nuorten kertoman perusteella ilmi, että päihteidenkäyttö on vähentynyt nuorten keskuudessa. Nyky-yhteiskunnassa monenlaiset paineet kuitenkin sekoittavat jo varhain nuortenkin elämää, kun kaikki tapahtuu sähköisesti, sosiaaliset kontaktit ovat siirtyneet someen ja algoritmi tuo nuorten nähtäville haitallistakin sisältöä.

Omalta osaltaan nuorten hyvinvointiin on vaikuttanut negatiivisesti myös vallitseva maailmantilanne sotineen ja pandemioineen. THL muistuttaakin, että toimivin ratkaisu olisi nyt varmistaa nopea avunsaanti kaikille tarvitseville ja helpottaa mielenterveyspalveluiden piiriin pääsyä.

Lue myös: Nuorten huumekuolemissa korostuvat usein kaksi asiaa, kertoo OTKES

Lue myös: "Huumetilanne on jo pitkään huonontunut" - THL:n mukaan huumeet ovat Suomessa yhä näkyvämpi ilmiö

Lähde: HUS

Kilpailut

Uusimmat