Kuva: Shutterstock

Syyt, joiden vuoksi suomalaiset sairastuvat syöpään - kolme selkeää riskitekijää

22.01.2024 15:15 - Reija Saarinen

Uusi tutkimus arvioi elintapoihin liittyvien eri tekijöiden vaikutusta syöpien syntyyn.

Tupakka on suurin yksittäinen syövän riskitekijä suomalaisilla, selviää Suomen Syöpärekisterin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Helsingin yliopiston yhteistyössä tekemästä tutkimuksesta.

– Elintapoihin liittyvät eri riskitekijät selittivät 34 % miesten ja 24 % naisten uusista syövistä. Ylivoimaisesti suurimman osan syövistä on aiheuttanut tupakointi, 23 % miesten ja 8 % naisten syövistä. Hurjat lukemat johtuvat siitä, että tupakointi on ollut vallitseva pahe etenkin miesväestössä, Suomen Syöpärekisterin tutkimuspäällikkö Karri Seppä kertoo.

Tupakoinnin jälkeen merkittävimmät riskitekijät ovat ylipaino sekä alkoholin käyttö.

– Yhdessä ylipaino ja alkoholin käyttö aiheuttivat joka kymmenennen syövän. Naisilla ylipainon ja alkoholin käytön vaikutus yhdessä jopa ylitti tupakoinnin merkityksen syöpään sairastumisessa, Seppä toteaa.

Tulevaisuudessa etenkin ylipainon ja lihavuuden ehkäiseminen tulee olemaan tärkeää syöpävaaran vähentämiseksi.

– Suomalaiset miehet ovat vähentäneet tupakointia merkittävästi viime vuosikymmeninä. Sen sijaan naisten alkoholin käyttö on yleistynyt. Miesten ja naisten ylipaino ja lihavuuskin ovat lisääntyneet, ja niiden osuuden syöpien aiheuttajana oletetaan myös edelleen kasvavan. Tämä on olennainen kansanterveydellinen kysymys ja tulee vaikuttamaan syöpätaakkaan entistä enemmän. Lihavuuskehitystä pitäisi pystyä muuttamaan, jotta voisimme tehokkaammin ehkäistä syöpiä tulevaisuudessa, toteaa Syöpärekisterin johtaja Janne Pitkäniemi.

Lue myös: MTV: Suolistosyöpiä yhdistää lähes aina jokin kolmesta oireesta - tunnista hälytysmerkit

Lue myös: Hälyttävät mahasyövän oireet, joilla ei ole kivun kanssa mitään tekemistä

Lähde: Syöpäjärjestöt

Kilpailut

Uusimmat