Kuva: Shutterstock

Loppuuko nenän vuotaminen niistämällä?

20.05.2023 16:15 - Minttu Tikkanen

Oloa voi helpottaa niistämisen lisäksi esimerkiksi kuumalla suihkulla.

"Mistä tätä räkää oikein tulee?" miettii moni allergiakauden keskellä. 

Allergiakautena saa olla niistämässä tympääntymiseen asti, mutta räkä ei silti tunnu vähenevän mihinkään. Eikä todennäköisesti tulekaan vähenemään, sillä räkää ei ole nenässä jotakin tiettyä kiintiötä, joka vähenisi niistämällä. 

Niistäminen on siis vain hyvin tilapäinen helpotus tukkoiseen oloon, mutta varsinaista ongelmaa se ei tule poistamaan. Vuotaessaan nenän käytävät, ontelot tai sisäpinnat ovat tulehtuneet, mikä saa nenän erittämään normaalia enemmän limaa eli valumaan. Nenäontelot eivät myöskään tulehtuneina täysin tyhjene, vaikka nenää niistäisikin. 

Jatkuva niistäminen saattaa olla jopa haitaksi, vaikka tuntuisikin tarpeelliseksi muutaman minuutin välein. Toistuva niistäminen voi käydä rankaksi nenälle, sillä esimerkiksi verisuonet ovat nenässä hyvin pinnassa ja rikkoutuessaan voivat aiheuttaa nenäverenvuotoa. Ärsyyntyessään nenän verisuonet saattavat myös lisätä turvotusta ja siten myös vuotoa.

Niistämistä pitkäkestoisempaa apua voi löytää esimerkiksi ottamalla kuuman suihkun, joka avaa nenää, huuhtelemalla nenän nenäkannulla tai käyttämällä tilapäisesti nenäsuihketta. Myös riittävästä vedenjuonnista ei ole ainakaan haittaa, sillä se voi muuttaa myös rään juoksevammaksi ja siten helpommin niistettäväksi. 

Lue myös: Juuri nyt kaikki ympärillä pärskivät - miten erottaa allergia ja flunssa toisistaan?

Lue myös: Siitepölyä on ilmassa nyt erittäin runsaasti - vinkit, joilla selviät allergiakauden läpi

Lue myös: Tiesitkö, miksi nenä vuotaa talvella koko ajan?

Lähteet: The Guardian, Healthline

Kilpailut

Uusimmat