Kuva: Shutterstock

Miten nopeasti koronatesti voi muuttua negatiivisesta positiiviseksi? Karu kuva kertoo

20.12.2021 14:15 - Reija Saarinen

Kuva osoittaa sen, että testi kannattaa tehdä juuri ennen tapaamisia.

Koronatestien tekeminen kotona on lisääntynyt myös Suomessa. Etenkin joulu ja lähipiirin kokoontumiset yhteen lisäävät varmasti testien tekemistä myös lähipäivien aikana. 

Mutta milloin on paras aika testin tekemiseen, jos on aikeissa tavata ihmisiä? Tartuntatauteihin erikoistunut ebidemiologi Billy Qyilty julkaisi kuvan, joka kertoo karua kieltä siitä, miten nopeasti testitulos voi muuttua negatiivisesta positiiviseksi. Hän kehottaakin tekemään testin juuri ennen tapaamisia.

Hän julkaisi Twitterissä kuvan. Siinä nähdään neljä kotitestiä. Kolme niistä on otettu yhtenä päivänä. Aamulla, päivällä ja illalla. Viimeisin, positiivinen, sen sijaan seuraavan päivän aamuna. 

Dramaattinen muutos voi tulla siis vain muutaman tunnin sisään. Siksi testiä ei kannata tehdä edellisenä päivänä, vaan vasta samana päivänä, kun sovittuja menoja on. Kuvan näet alta tai täältä

Koronan omikronvariantti leviää maailmalla hurjaa vauhtia. Myös Suomessa tapauksia on todettu runsaasti viime päivien aikana. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan omikronvariantin leviämistä voi ehkäistä samoilla keinoilla kuin muiden varianttien: ota sinulle suositellut rokoteannokset, hakeudu tarvittaessa testiin, sairasta kotona ja huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä, käytä kasvomaskia ja pidä Koronavilkku päällä. 

Lue myös: Koronaan sairastunut Il Divo -tähti Carlos Marin on kuollut 53-vuotiaana

Lue myös: Billie Eilish paljasti sairastaneensa koronan: "Ilman rokotuksia olisin varmasti kuollut"

Lähteet: Mirror, THL

Kilpailut

Uusimmat