Kuva: Shutterstock

Oletko palamassa loppuun? Kolme varoitusmerkkiä, joita ei kannata ohittaa

01.05.2021 10:15 - Reija Saarinen

Psykologi Julie Smith kertoo TikTik-videollaan kolmesta seikasta, joista on mahdollista päätellä lähestyvä burnout.

Työuupumus eli loppuun palaminen työhön liittyvä stressioireyhtymä, joka häiritsee täysipainoista työstä suoriutumista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lääketieteellisissä tautiluokituksissa ei ole diagnoosia työuupumukselle. Suomessa jonkinlaista työstressiä kokee joka neljäs työntekijä. 

Mutta mistä sitten tietää, että uupumus on lähellä ja olisi jo aika toimia? Psykologi Julie Smith nostaa TikTok-videollaan esiin kolme selkeää varoitusmerkkiä, joita kenenkään ei kannattaisi sivuuttaa.

1. Kärsinyt yhteys läheisten kanssa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että riitoja tulee normaalia enemmän.

2. Oman terveyden laiminlyönti. Tämä näkyy etenkin unenmäärässä, liikunnan vähyydessä sekä ruokavalinnoissa.

3. Krooninen väsymys. Olo tuntuu koko ajan väsyneeltä, mutta nukkuminen on vaikeaa ja olo on levoton.

Tärkeää on siis puuttua stressiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos huomaa muutoksia itsessään, on tärkeää pysähtyä miettimään. On hyvä muistaa se, että stressiä voi myös hallita. Mieli Ry:n mukaan hyviä keinoja tähän ovat muun muassa muiden kanssa ajan viettäminen, oman kehon kuunteleminen, kuormituksen ja kiireen vähentäminen, fyysisestä kunnosta huolehtiminen, tarpeettoman murehtimisen vähentäminen sekä tarvittavien muutosten tekeminen. 

Lue myös: Anna Abreu lakkasi kuuntelemasta musiikkia ja tajusi saaneensa burnoutin - "Olin tosi väsynyt"

Lue myös: Lauri Salovaaran burnout johti itsetuhoisiin ajatuksiin - 'Olin jakkaralla keittiöveitsi kädessäni'

Lähteet: Popsugar, THL, Mieli Ry

Kilpailut

Uusimmat