Hashtag on yhdistetty haitalliseen painonpudotussisältöön.
Ilmiöt
10 päivää sitten
Somejätti on vahvistanut tiedon, mutta on muutoin vaitonainen.
Ilmiöt
noin kuukausi sitten
Nuoret ja nettikiusaaminen -selvitys kertoo karua kieltä nuorten nettikiusaamisesta.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Tapaus sattui Vanhakylä peruskoulussa Ulvilassa.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Yli puolet 13-18-vuotiaiata nuorista kertoo seuraavansa uutisia TikTokin kautta.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Tiktok keskeytti toimintansa Yhdysvalloissa sunnuntaina.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Uutistoimistojen tietojen mukaan Kiinan viranomaiset ovat miettineet ratkaisuja välttää Yhdysvaltojen sovellukselle mahdollisesti pian asettama esto.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Tiktokissa videot saivat enemmän huomiota, mikäli ne käsittelivät kiistanalaisia kotimaan politiikan aiheita.
Ilmiöt
12 kuukautta sitten
Yksi TikTokissa trendaavista ruoka-aineista on tällä hetkellä raejuusto.
Koti
noin vuosi sitten
Universal Music Group ja TikTok ova ratkaisseet muusikin rojalteja koskevan kiistan.
Musiikki
noin vuosi sitten
Poliisi on tiistaina julkaissut tiedotteen TikTok-sovelluksessa leviävästä some-haasteesta.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Tiktok on 13–18-vuotiaiden selkeästi tärkein uutiskanava.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Sofia Shannahanin TikTok-videosta tuli viraalihitti sen jälkeen, kun hän esitteli leivinpaperiniksiään.
Koti
noin vuosi sitten
TikTokissa esitelty niksi on ollut monelle uusi.
Koti
noin vuosi sitten
Jopa Tiktokin kieltämisestä EU:n alueella on herännyt keskustelua.
Tekniikka ja tiede
noin vuosi sitten
Sipulien kuorista saa yllättävän helposti mausteseoksen.
Koti
noin vuosi sitten