Kuva: Shutterstock

Yllättävät askareet, jotka lievittävät ahdistuneisuutta - onnistuvat jokaisen arjessa

30.06.2019 12:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi neulominen ja kodin järjesteleminen rentouttavat mieltä nopeasti.

Olemme aiemmin uutisoineet hälytysmerkeistä, jotka saattavat kieliä siitä, että kokemasi stressi on muuttumassa ahdistuneisuudeksi. Pääset lukemaan artikkelin tästä.

Bustle-sivusto listasi arkipäiväiset askareet, joiden avulla voit kokeilla rauhoittaa mieltäsi silloin, kun asiat tuntuvat ahdistavan normaalia enemmän. Suomensimme yllättävimmät seikat alle.

Värityskirjan värittäminen

- Kun huomiosi on keskittynyt rauhalliseen tekemiseen, kuten värittämiseen, keho yleensä rentoutuu mielen mukana, psykologi Erika Velez toteaa.

Asioiden järjesteleminen

Bustlen artikkelissa todetaan, että asioiden järjesteleminen voi tuoda yllättävän avun mieltä kalvavaan ahdistuneisuuteen. Esimerkiksi tietokoneen tiedostojen, vanhojen valokuvien tai vaatteiden karsiminen sekä järjestely saattavat rentouttaa mieltä.

Neulominen

Esimerkiksi sukkien tai neuleen neulominen on projekti, joka vaatii keskittymistä ja valmis työ tuo mielihyvää.

- Harrastuksissa, joissa toistuu tietty rytmi tai kaava, kuten neulomisessa, on erityisen rentouttava vaikutus, terapeutti Jodi Rose Gonzales toteaa.

Myös leipominen ja ruuan laittaminen lukeutuvat harrastuksiin, joiden järjestelmällisyys ja lopputuloksen näkeminen tuovat hyvää mieltä sekä rentoutta ahdistuksen keskelle.

Hiusten muotoilu ja laittaminen

Bustlen artikkelissa vinkataan myös, että ahdistuneena meikkaaminen ja hiusten laittaminen voivat harhauttaa huomiota sekä keskittymistäsi vellovista tunteista muualle.

Pelailu

- Olipa kyse sitten video- tai lautapeleistä, tai ristikoista, mielemme rakastaa heittäytyä pelin pyörteisiin. Keskittyminen suuntautuu pelaamiseen, joka katkaisee myös mielessä vellovat ajatukset, terapeutti Justine Mastin kertoo.

Lue myös: Karista stressi ja keskittymisvaikeudet joogalla: Jo 6 yksinkertaista liikettä riittää

Lue myös: Milloin stressi on vaarassa muuttua ahdistuneisuudeksi? Tunnista vakavat hälytysmerkit

Lue myös: Älä nuku yhdeksän tunnin yöunia - nyt tiedetään, miksi se usein on liikaa

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat