Kuva: Shutterstock

Närästääkö? Niksit, joiden avulla helpotat polttavaa tunnetta

08.03.2018 21:15 - Emmi Moilanen

Aloe vera -mehu ja maltillisen kokoiset annokset helpottavat närästyksen oireita.

Närästys on ikävä vaiva, jota voi pahentaa esimerkiksi rasvainen ruokavalio. Tyypillistä on että oireet pahentuvat makuuasennossa ja ikävän polttava tunne voi häiritä jopa yöunia. Prevention haastatteli lääkäreitä ja kysyi, mitkä ovat parhaimmat kotikonstit närästyksen taltuttamiseksi.

1. Aloe vera -mehu

Aloe vera on tunnettu apukeino auringon polttaman ihon hoitamiseen, mutta osa ihmisistä on sitä mieltä, että kyseisestä kasvista voi löytyä apu myös närästysoireisiin.

- Useat potilaani ovat kertoneet, että aloe vera -mehu on auttanut heitä. Aloella on useita parantavia vaikutuksia ja potilaiden mukaan se on helpottanut myös närästystä, kertoo lääkäri Kevin Ghasseimi.

2. Opi tunnistamaan, mikä aiheuttaa närästystä juuri sinun kohdallasi

- Refluksista kärsivät potilaat ovat usein vuosien ajan varoneet ja vältelleet happamia sekä rasvaisia ruokia, kertoo lääkäri Burce Greenwald.

Greenwald lisää listaan myös tomaattipohjaiset ruuat, mausteet, kahvin, suklaan sekä pikaruuan. Ruokavalion rajoittaminen etukäteen ja varmuuden vuoksi ei kuitenkaan aina ole tarpeellista.

- Useat eivät saa näistä ruuista mitään oireita. On yksilöllistä, mikä aiheuttaa närästystä, Ghasseimi toteaa.

Karsi siis ruokavaliostasi vain niitä asioita, joiden olet havainnut aiheuttavan närästystä juuri sinulle. Jos esimerkiksi kahvi tai suklaa eivät aiheuta sinulle polttavaa tunnetta, voit huoletta jatkaa näiden nauttimista vaikka olisitkin taipuvainen kärsimään närästysoireista.

3. Syö pienempiä aterioita

Närästysoireita hoidettaessa oikeanlaisen ruokavalion lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka paljon syöt kerralla. Itsensä ähkyyn syöminen voi aiheuttaa tai pahentaa närästysoireita. Ghasseimi suositteleekin pitämään ateriakoot maltillisina.

4. Vältä syömistä myöhään illalla

Tämä neuvo perustuu siihen, juuri syödyllä ruualla on taipumusta nousta ylöspäin kohti ruokatorvea nukkumaan käydessä. Tämä aiheuttaa närästystä ja ikävää polttavaa tunnetta, joka voi häiritä jopa yöuniasi.

Ghasseimi suositteleekin, että päivän viimeinen ateria syötäisi vähintään kaksi tuntia ennen makuulle käymistä.

Lue myös: Haluatko kauniin ihon ja upeat hiukset? Se onnistuu muutamilla ruoka-aineilla

Lue myös: Eikö uni tule? Katso nopea ja helppo niksi, jonka avulla nukahdat helpommin

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat