Kuva: Fotolia

Yleiset, mutta vähemmän tunnetut oireet, jotka viittaavat rintasyöpään - katso mitä tarkkailla

20.09.2017 16:30 - Reija Saarinen - Luettu 5 787 kertaa

Pelkkiä kyhmyjä ei kannata rinnoistaa etsiä.

Rintasyöpä on suomalaisten naisten yleisin syöpä. Siihen sairastuu vuosittain jopa 5000 naista. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että elämänsä aikana joka kahdeksas nainen sairastuu rintasyöpään.

Ennuste on kuitenkin suhteellisen hyvä, jos syöpä havaitaan ajoissa. Siksi omat rinnat kannattaa tarkistaa säännöllisesti, mutta sen lisäksi kannattaa muistaa, että syöpä voi oireilla muillakin tavoin.

Jos siis huomaat jotain seuraavista oireista, kannattaa käydä lääkärintarkastuksessa, jotta sairaus voidaan lukea pois.

1. Turvotus kainalon tai solisluun läheisyydessä

Naisille on aina opetettu, että rinnat tulee tutkia kyhmyjen varalta. On tärkeää kuitenkin tarkastaa myös kainaloiden ja rintakehän alue, sillä myös niistä löytyy rintakudosta.

2. Ihottuman nännien ympärillä

Jos havaitset ihomuutoksia nännien ympärillä, vaikka et imetä, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

3. Rinnat tuntuvat paksummilta

Jokainen nainen tietää, miltä omat rinnat tuntuvat. Jos niissä tapahtuu muutoksia, kannattaa asia selvittää. Yksi oire ovat erilaiset kyhmyt, mutta myös muuhun tuntumaan kannattaa kiinnittää huomiota.

4. Muutokset nännien ulkonäössä

Jos nänni vetäytyy esimerkiksi sisäänpäin, tai näyttää muuten erilaiselta kuin ennen, kannattaa käydä näyttämässä sitä lääkärissä .

5. Muutoksia ihossa

Erilaiset kolot tai rypistyminen voi olla merkki rintasyövästä. Se voi nimittäin saada aikaan sen, että rintojen iho alkaa muistuttaa appelsiinia.

6. Muutos rintojen koossa

Useimmilla naisilla rinnat ovat keskenään eri kokoiset. Jos kuitenkin rinnoissa on epätavallisia muutoksia muodossa tai koossa, kannattaa asia tarkistuttaa.

7. Kipu rinnassa tai kainalossa

Jos kainalossa tai rinnoissa tuntuu jatkuvaa kipua, kannattaa syy selvittää.

8. Nesteen valuminen

Jos et ole raskaana tai imetä, mutta rinnoistasi erittyy silti nestettä, on syytä varata aika lääkäriin.

Lue myös: Totta vai tarua rintasyövästä?

Lue myös: Rintasyöpä voi tulla kenelle tahansa - katso kuvat tutuista kasvoista

Lähteet: Daily Star, Kaikkisyövästä.fi

Kuuntele Radio Novaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat