Kuva: Fotolia

Tutkimus: Miljardien ihmisten juomassa hanavedessä on mikromuovia - voi löytyä myös Suomesta!

07.09.2017 13:07 - Anna Hopi

Tuore tutkimus paljastaa yllättävän asian maailman hanavesistä.

The Guardian kertoo jopa miljardien ihmisten juovan päivittäin hanavettä, jossa on mikromuovia. Mikromuovilla tarkoitetaan pienen pieniä muovin ja mikrokuidun palasia, jota ei pysty havaitsemaan silmin. Orb Median tekemässä tutkimuksessa selvitettiin mikromuovimääriä yli kymmenen maan hanavesissa. Tulokset ovat kylmääviä - 83 prosentissa analysoiduista vesinäytteistä sisälsi mikromuovia.

Korkeimmat pitoisuudet mitattiin Yhdysvalloissa, jossa lähes 94 prosenttia hanavesinäytteistä piti sisällään mikromuovia. Kärjessä olivat pitoisuuksissa myös Intia ja Libanon. Eurooppa pärjäsi tutkimuksessa parhaiten - silti Euroopassakin 72 prosenttia kaikista näytteistä sisälsi  mikromuovin palasia.

- Meillä on paljon tietoa siitä, miten muovi vaikuttaa eläimiin ja luontoon. Jos muovi vaikuttaa eläimiin, miksi ajattelisimme, ettei se vaikuttaisi myös meihin? Tutkija Sherri Mason kommentoi The Guardian -lehdelle.

(kuva: Fotolia)

"Veden laatua valvotaan säännöllisesti Suomessa"

Helsingin Sanomat selvitti tilannetta Suomessa. THL:n ympäristöterveysyksikön tutkimusprofessorin Hannu Kivirannan mukaan Suomessa ei ole tutkittu mikromuovimääriä. Suomi ei ollut myöskään mukana Orb Median laajassa tutkimuksessa. Asiantuntija uskoo kotimaan hanavesistä löytyvän hyvin pieniä määriä mikromuovipartikkeleita.

Mikromuovin sijaan talousvesien suhteen tarkkaillaan terveydelle haitallisten bakteerien, virusten tai kemikaalien määriä. Kiviranta rauhoittelee huolestuneita kehumalla tehokasta suomalaista vedensuodatusjärjestelmää, jonka kautta veden laatua valvotaan säännöllisesti.

Samoilla linjoilla on Helsingin seudun ympäristöpalveluiden vedenpuhdistamon osastojohtaja Veli-Pekka Vuorilehto.

- Olisi väärin sanoa, etteikö muovista peräisin olevia yksittäisiä hiukkasia siis voisi löytyä, jos niitä etsittäisiin. Pitoisuudet ovat kuitenkin pieniä, Vuorilehto kertoo Helsingin Sanomille.

Asiantuntijan mukaan muovia voisi päätyä suomalaiseen hanaveteen muoviputkien kautta. Mikromuovin kokonaisvaikutus ihmisen kehoon on tuntematon. Tutkimuksissa ollaan tähän mennessä havaittu, että mikromuovit kertyvät eliöiden elimistöön.

Lähde: The Guardian, Helsingin Sanomat.

Lue myös: Kyllästyttääkö veden maku? Vinkit veden maustamiseen

Kilpailut

Uusimmat