Kuva: Fotolia

Äiti jakoi varoittavan kuvan tyttärestään - tarkkaile näitä merkkejä borrelioosin varalta

15.06.2017 21:45 - Senja Rapila

Punkin purema on salakavala, sillä se on huomaamaton, mutta voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa suurta kärsimystä.

Natalie-niminen äiti on nyt jakanut karmaisevan kokemuksensa borrelioosin kanssa sosiaalisessa mediassa, kertoen oman tyttärensä tarinan. Yleensä pirtsakka ja iloinen, 7-vuotias tyttö heräsi eräänä aamuna 40 asteen kuumeessa, joka ei vain tuntunut helpottavan. Tyttö valitti päätään, eikä pystynyt kävelemään.

Lopulta huolestunut äiti löysi tyttärensä päästä haavan, millaista hän ei ollut nähnyt aiemmin. Vain tuntien kuluessa haava näytti vielä pahemmalta ja kuume ei ottanut laantuakseen. Lapsi ei voinut edes liikuttaa niskaansa, eikä päätään.

Äiti julkaisi lapsestaan kuvan sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun tytölle diagnosoitiin sairaalassa borrelioosi.

Mitä merkkejä kannattaa tarkkailla?

Borreliabakteeri tarttuu punkkien pureman välityksellä, ja noin 10-30 prosenttia Suomessa esiintyvistä puutiaisista kantaa borreliabakteeria. Yli puolelle tartunnan saaneista kehittyy rengasmainen ihottuma purema-alueelle.

Borrelioosin oireita on monenlaisia: iho-oireita, kipua, uupumusta, turvotusta, lämmönnousu, selittämätön hiustenlähtö, päänsärky, lihasten nykiminen, jäykkä ja/tai kivulias niska, kurkkukipu, sumentunut näkö, kipu silmissä, valonarkuus...

Pääset lukemaan oireista enemmän täältä.

Jos huomaa oireita, mitä tehdä?

Mikäli punkki on vielä iholla, on se otettava pois ihosta tasaisella ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä. Jos se saadaan irroitettua vuorokauden sisällä puremasta, on borreliatartunnan riski vähäinen.

Puremakohdasta alkava vaeltava punoitus on kuitenkin varma merkki borrelioosista, jolloin kannattaa välittömästi suunnata lääkäriin. Jos punkin puremakohtaan tulee noin viikon kuluessa laajentuva, yli viiden senttimetrin läpimittainen punoitus tai rengas, on 2–3 viikon antibioottihoito paikallaan.

Kuinka ehkäistä purema?

Vältä puutiaisen puremia pitämällä pitkässä, kosteassa ruohossa ja metsässä kävellessä kumisaappaita tai pitkävartisia kenkiä, ja pitkiä housuja. Jos puutiaisen pureman saaminen on ollut mahdollista, pitää koko iho tarkistaa illalla. Lapsilta on tutkittava myös päänahka.

Varsinkin mökkeillessä kropan tarkastaminen päivittäin on tärkeää. Punkit hakeutuvat yleensä ihon taitoskohtiin, kuten kainaloihin, napaan tai nivusiin.

Tarkista myös säännöllisesti lemmikit punkkien varalta, sillä ne voivat tuoda punkkeja kotiin, ja täten altistaa ihmisen puremalle.

Kerroimme myös aiemmin, kuinka 19-vuotias suomalainen Anna kertoi kokemuksistaan borrelioosin kanssa. Voit lukea artikkelin täältä.

Lähde: Pop Sugar, Terveyskirjasto

Lue myös: Raju raskauspahoinvointi vei Nannan, 29, kahdeksi kuukaudeksi sänkyyn: "Pahimmillaan jouduin tiputukseen"

Lue myös: Huolehdi ripsienpidennyksien puhtaudesta - suomalaisen kauneushoitolan jakama kuva järkyttää

Kilpailut

Uusimmat