Kuva: Fotolia

Näetkö korvalehdessäsi pienen merkin? Tutkijat: kertoo kohonneesta terveysriskistä!

29.05.2017 12:45 - Senni Loikala

Ryppy korvalehdessä ei välttämättä ole niin viaton kuin luulit, väittävät tutkijat.

Korvalehdessä oleva ryppy saattaa olla merkki kohonneesta aivoinfarktin riskistä, väitetään tuoreessa israelilaistutkimuksessa. Tutkimus on julkaistu American Journal of Medicine -lehdessä ja siitä uutisoi Daily Mail.

Tutkimukseen osallistui noin 240 aivoinfarktista selvinnyttä henkilöä. Heistä yli 75 prosentilla oli korvalehdessä niin kutsuttu Frankin merkki, eli diagonaalinen ryppy.

Tutkijat uskovat, että ryppy korvalehdessä voisi olla merkki aivoinfarktille altistavasta tukkeutuneesta valtimosta. Tällöin myös korvien alueen verenkierto olisi heikentynyt. Tämä olisi puolestaan vähentänyt ihon elastisuutta, mikä aiheuttaisi näkyviä ryppyjä myös korvalehtiin.

Tutkijoiden mukaan lääkäreiden tulisi harkita, että korvalehdessä olevaa ryppyä pidettäisiin vakavasti otettavana merkkinä kohonneesta aivoinfarktiriskistä.

Aiemmissa tutkimuksissa Frankin merkin kerrotaan yhdistyneen esimerkiksi kohonneeseen sydänkohtausriskiin, diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, ääreisverenkierron sairauteen ja sepelvaltimotautiin.

Vielä korvalehdessä olevan rypyn yhteyttä kohonneeseen aivoinfarktiriskiin ei voida pitää täysin luotettavana, vaan aihe vaatii lisää tutkimista.

Katso alla olevasta kuvasta, miltä rypyt korvalehdessä näyttävät.

(kuva: AOP)

Lue myös: Kuoleman lähestyminen pääteltävissä yhdestä aistista - 'elinaikaa alle 10 vuotta'

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat