Kuva: Fotolia

Tutkijoiden raju väite: Flunssaa ja vilustumista seuraa vakava terveysriski 7 päivän ajan!

17.05.2017 16:45 - Senni Loikala

Yleisten terveysongelmien ja sydänkohtausriskin välinen yhteys saattaa tulla yllätyksenä. Syytä paniikkiin ei silti ole, muistuttavat tutkijat.

Tuoreessa tutkimuksessa löydettiin yhteys erittäin yleisten, ja melko viattomina pidettyjen, terveysongelmien ja sydänkohtausriskin välillä. Tutkimuksesta uutisoivat esimerkiksi The Telegraph, Men's Health ja Science Daily.

Tutkijoiden hurjat väitteet voivat yllättää: Jos vilustut, nousee riskisi saada sydänkohtaus 14-kertaiseksi viikon sisällä. Jos puolestaan sairastut flunssaan, keuhkoputkentulehdukseen tai keuhkokuumeeseen, on sydänkohtauksen riski jo 17-kertainen viikon ajan.

Tutkimuksessa analysoitiin noin 580 potilaan tietoja. Kaikki osallistujat olivat joutuneet sairaalaan sydänkohtauksen vuoksi. Tutkijoita kiinnosti, millainen terveyshistoria osallistujilla oli hengitystieinfektioiden osalta.

Osallistujista 17 prosenttia kertoi kärsineensä hengitystieinfektion oireista sydänkohtausta edeltävänä viikkona. Puolestaan 21 prosenttia kertoi kokeneensa kyseisiä oireita edeltävänä kuukautena.

- Tarkastelemamme data osoittaa, ettei sydänkohtauksen riski ole kohonnut vain hengitysteiden oireilun alkaessa, vaan se nousee huippuunsa seitsemän päivän sisällä ja sen jälkeen riski laskee vähitellen, mutta pysyy kohonneena kuukauden ajan, tutkija Geoffrey Tofler selvittää.

Tutkimustuloksen syyksi arvellaan sitä, että hengitystieinfektiot saattaisivat altistaa veren hyytymiselle ja infektioille. Tämä voisi mahdollisesti olla haitaksi verisuonille, mikä puolestaan lisäisi sydänkohtauksen todennäköisyyttä.

Syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, painottavat tutkijat. Jos flunssa tai hengitystieinfektio iskee perusterveeseen henkilöön, jolla ei ole erityistä alttiutta sydänongelmille, pysyy riski sydänkohtaukseen silti pienenä.

Uutisoimme aiemmin toukokuussa, miksei suosittua särkylääkettä kannattaisi käyttää yli viikkoa putkeen. Pääset artikkeliin tästä.

Lähde: Men’s Health ja The Telegraph

Kilpailut

Uusimmat