Kuva: Fotolia

Asiantuntijat pelkäävät: Nuorten ruokatrendit kasvattavat osteoporoosin riskiä

13.04.2017 22:15 - Senja Rapila

Tehdyn kyselyn mukaan esimerkiksi brittiteinit saavat vain 400 milligrammaa kalsiumia päivittäin, vaikka suositeltu annos on 1000 milligrammaa.

BBC uutisoi, että asiantuntijat ovat huolestuneet nuorten uusista dieettivillityksistä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi viidesosa alle 25-vuotiaista briteistä ovat luopuneet maitotuotteista kokonaan laihdutusmielessä, eivätkä he osaa korvata menetettyä kalsiumia esimerkiksi pähkinöillä, siemenillä ja kalalla.

Englannin osteoporoosiyhdistys teetti kyselyn maitotuotteiden käytöstä 2000 aikuiselle, joista 239 oli alle 25-vuotiaita ja 339 olivat 25-35-vuotiaita.

Kyseessä on kuitenkin huolestuttava kansainvälinen ilmiö, kun erilaiset ruokatrendit ovat villinneet nuoret aikuiset. Myös suomalaiset nuoret ovat jättäneet maidon pois ruokavaliostaan sen vuoksi, että sen avulla voi leikata turhia kaloreita. Lisäksi esimerkiksi fruitarismi, eli pelkkien hedelmien syöminen, on tullut trendiksi. 

Kuin tikittävä aikapommi

Asiantuntijoiden mukaan alle 25-vuotiaiden aikuisten maitotuotteiden karsiminen ruokavaliosta kokonaan voi olla kuin tikittävä aikapommi, joka kostautuu myöhemmin. Kalsium on tärkeää luustolle, jonka vuoksi tutkijat ovatkin huolissaan trendistä.

Aikuisen tulisi nauttia BBC:n mukaan 700 milligrammaa kalsiumia päivittäin, mutta 11-18-vuotiaiden lapsien suositeltava päiväannos on jopa 1000 milligrammaa. Tällä hetkellä esimerkiksi brittiteinit saavat jopa alle 400 milligrammaa kalsiumia päivässä, tuore kysely summaa. 

Asiantuntijat suosittelevatkin nuoria, jotka ovat päättäneet jättää maitotuotteet kokonaan ruokavaliostaan, varmistamaan kalsiumin saannin esimerkiksi vihanneksilla, lohella, pavuilla, sardiineilla tai parsakaalilla

Viidenkymmenen ikävuoden jälkeen puolet naisista ja yksi viidestä miehestä kärsivät osteoporoosista, jossa luut alkavat heikentyä niin, että luustoon saattaa tulla kivuliaita luunmurtumia. Jotta osteoporoosilta voisi välttyä, tulisi pitää huoli kalsiumin riittävästä saannista.

Lähde: BBC

Lue myös: Fitness-guru paljasti tehokkaan keinon paidonpudotukseen - nopeuttaa tuloksia

Lue myös: Vatsalihakset rautaiseen kuntoon teholiikkeellä - ota haltuun jo tänään

Lue myös: Oletko aina nälkäinen? 5 syytä, joista asia voi johtua

Kilpailut

Uusimmat