Kuva: Fotolia

Ovatko silmäsi turvonneet? Syyllinen saattaa löytyä ruokavaliostasi

16.12.2016 18:15 - Elisa Jalasjoki

Esimerkiksi pikaruoan, tomaattien ja valkoisen leivän syöminen vaikuttaa silmien jatkuvaan turvotukseen.

Huolimatta siitä, että nukut pitkiä yöunia, juot reilusti vettä sekä vältät ylimääräistä suolaa ruoassasi, silmänalusesi ovat jatkuvasti turvonneet. Kuulostaako tutulta?

Pure Wow -sivusto kokosi yhteen kahdeksan eri ruoka-ainetta, jotka saattavat olla vastaus ongelmaasi. Sivuston mukaan esimerkiksi valkoisen leivän sekä maitotuotteiden syöminen saattaa vaikuttaa siihen, että silmänalusesi pysyvät jatkuvasti tummina ja turvonneina. 

Katso listaus vaikuttavista ruoka-aineista alta.

1. Pikaruoka

Vaikka et lisäisi ruokaasi ylimääräistä suolaa, saattaa se sisältää jopa 2000 milligrammaa natriumia. Tällöin yhden aterian aikana syöty määrä on suurempi kuin yhden päivän suositus.

2. Tomaatit

Tomaatit sisältävät solaniinia, joka saattaa aiheuttaa turvotusta sekä tulehduksia. Vaikutusta ei ole lääketieteellisesti todistettu. 

3. Munakoiso

Myös munakoiso sisältää solaniinia. Mikäli kärsit turvonneista silmistä jatkuvasti, kokeile jättää munakoiso ruokavaliostasi muutaman viikon ajaksi ja seuraa tilannetta. 

4. Purkkiruoka

Mikäli syöt esimerkiksi purkitettuja papuja ruokasi kanssa, huuhtele tuote ensin tarkasti. Näin estät esimerkiksi ylimääräisen natriumin pääsyn kehoosi. 

5. Valkoinen leipä

Mikäli et ole tietoinen omasta gluteeni- tai vehnäallergiastasi, saattaa valkoinen leipä aiheuttaa turvotusta silmiesi ympärillä. Korvaa vaalea leipä muutaman viikon ajan tummalla leivällä ja seuraa muutoksia.

6. Maitotuotteet

Maitotuotteet ovat tulehdusherkkiä ruoka-aineita, jotka voivat aiheuttaa pöhöttyneen tunteen ja turvotuksen kasvoille. Vähennä maitotuotteita (kuten juustoja) selvästi.

7. Chilit ja paprikat

Chilipaprikat sisältävät kemiallista ainetta nimeltä kapsaisiini, joka aiheuttaa polttavaa tunnetta kehossa. Kapsaisiini aiheuttaa myös turvotusta sekä punoitusta silmien alueella. 

8. Sokeri

Vähennä esimerkiksi herkkujen syömistä vähitellen. Korvaa herkkuhetkiä terveellisillä snackseilla, kuten miniporkkanoilla tai dippivihanneksilla. 

Lähde: Pure Wow

Lue myös: Himoitsetko usein punaista lihaa tai suolaisia ruokia? Voi kertoa paljon terveydentilastasi

Lue myös: Ruoka-aineet, joita hyvinvoivilla ihmisillä on aina kaapissaan - kuulutko joukkoon?

Kilpailut

Uusimmat