Kuva: Fotolia

Iskikö flunssa? Sänkyyn jääminen ei välttämättä olekaan hyvä ratkaisu

02.12.2016 19:00 - Elisa Jalasjoki

Amerikkalaislääkärin mukaan sänkyyn jääminen saattaa lisätä riskiä sairastua esimerkiksi keuhkokuumeeseen.

Flunssaisen olon iskiessä ensimmäiset ajatukset keskittyvät usein vuodelepoon ja ajatukseen elokuvamaratoneista. Makoilu tuntuu hyväksyttävämmältä silloin, kun olo on heikko. Korva-, nenä- ja kurkkutauteihin erikoistuneen lääkärin Dr. Erich Voigtin mukaan kyseinen vaihtoehto on kuitenkin todellisuudessa huonoin mahdollinen. 

Business Insider -lehden haastattelussa Voigt esitti näkökulmansa, jonka mukaan flunssaisena lepääminen ei tarkoita sitä, että ihmisen tulisi jäädä sänkyyn makaamaan. Miehen mukaan tämä vaihtoehto voi todellisuudessa lisätä riskiä sairastua pahemmin. 

- Makoillessa lima, jota kipeänä yskit, ei pääse liikkumaan. Näin ollen se voi jäädä kiinni rintaasi, lisäten riskiä sairastua jopa keuhkoputkentulehdukseen tai keuhkokuumeeseen, Voigt kertoo. 

- Kipeänä emme liiku, emmekä hengitä kunnolla. Tällöin keuhkomme painuvat usein kokoon, mikä vaikuttaa siihen että niihin kerääntyy nestettä. Tämä aiheuttaa keuhkokuumeen.

Miehen mukaan sairauden pahentuminen ei ole ainoa terveysriski mitä makoilu voi aiheuttaa.

- Koko päivän paikallaan makaaminen saattaa aiheuttaa jopa verihyytymiä jalkoihin, Voigt selittää. 

- Flunssaisena on siis itseasiassa hyvä idea nousta ylös. Kävele kotona, istuskele, mutta älä makaa. 

Urheilun rakastajat, älkää kuitenkaan innostuko vielä. Voigt nimittäin korostaa, ettei makoilun kieltäminen tarkoita sitä, että flunssapotilas voisi urheilla, tai käydä edes rauhallisilla kävelylenkeillä. 

Lähde: Mirror

Lue myös: Iskikö flunssa? Vinkit, joiden avulla paranet nopeammin

Lue myös: Tunnetko olosi usein kipeäksi? Voi olla merkki haitallisesta riippuvuudesta

Kilpailut

Uusimmat