Kuva: Fotolia

Onko sinun hankalaa tehdä päätöksiä? Helppo harjoitus auttaa

23.05.2016 20:15 - Emma Ylistalo

Kun kirjoitat kirjeen itsellesi, selkiytät samalla omia ajatuksiasi.

Jokainen ihminen on luultavasti ollut elämässään pisteessä, jossa ei ole tiennyt, mihin suuntaan lähteä. Päätöksien tekeminen voi joskus tuntua erityisen hankalalta, mutta kannattaa muistaa, että ei ole oikeita tai vääriä valintoja. Meidän vaan tulee pyrkiä valitsemaan se, kumpi on meille itsellemme mieluisampi.

Valmentaja Samuel McCree kertoi Bright Side -sivustolle tavan, joka voi auttaa tekemään hankalan päätöksen. Lue metodi alta ja kokeile, jos se auttaisi sinua päätöksen teossa.

1. Kirjoita kirje itsellesi

Mieti vaihtoehdot, jotka sinulla on hankalaa päätöstä tehdessäsi. Päätä sitten niistä toinen ja kuvittele, että olet jo toiminut sen mukaan. Ajattele elämääsi puolen vuoden päähän ja sitä, kuinka päätöksesi on muokannut elämääsi.

Kuvittele siis itsesi puolen vuoden päähän siitä, kun olet tehnyt päätöksen ja kirjoita sieltä itsellesi nykyhetkeen kirje. Kerro sen hetken positiiviset ja negatiiviset puolet. Mieti kenen kanssa olet, missä asut ja miä teet.

Siirry tämän jälkeen tunteisiisi. Kerro puolen vuoden päästä nykyhetkessä elävälle itsellesi kuinka voit ja miltä sinusta tuntuu. Kirjoita niin paljon yksityiskohtia kuin vain pystyt. Kerro oletko tyytyväinen tekemääsi päätökseen vai oliko siinä jotain, joka mietitytti sinua.

Kirjeen lopussa kiitä itseäsi tekemästäsi valinnasta ja kirjoita, kuinka paljon se vaikutti elämääsi. Taittele kirje lopuksi ja pistä se sivuun.

2. Kirjoita toinen kirje

Kirjoita sama kirje, mutta kuvittele, että olisit tehnyt toisen mahdollisen valinnan. Vastaa samoihin kysymyksiin kuin edellisessäkin kohdassa. Kiitä jälleen itseäsi tekemästäsi valinnasta, taittele paperi ja pistä se sivuun.

3. Lue kirjeet muutamaa päivää myöhemmin

Miltä sinusta tuntuu kirjeitä lukiessasi? Pidätkö toisesta enemmän kuin toisesta vai ovatko ne täysin tasavertaisia?

Tämä tapa auttaa sinua tekemään päätöksen. On kuitenkin erityisen tärkeää kirjoittaa ylös kaikki yksityiskohdat. Kun nimittäin luet ne jonkin ajan kuluttua, ne vaikuttavat siltä kuin ne olisi kirjoittanut joku muu. Kun näet eri vaihtoehtojen tuomat mahdollisuudet ja tunnet tunteet, joita ne ehkä herättävät, alat ymmärtää mikä vaihtoehto epäilyttää ja mitä todellisuudessa haluat.

Lähde: Bright Side

Lue myös: Avioliitto, tatuointi tai perhe: Päätökset, jotka jokaisen tulee tehdä itse

Kilpailut

Uusimmat