Kuva: Shutterstock

Nainen rakastui ulkomaalaiseen mieheen - pariskunta keksi oivan ratkaisun kielimuuriin

07.01.2019 21:45 - Lauri Kujanpää

Jos toisesta tykkää, niin sillon on valmis tekemään paljonkin asioita suhteen eteen.

Rakkaudella ei ole rajoja ja joskus yhdessä oleminen voi vaatia erikoista kekseliäisyyttä. Chloe Smith -niminen 23-vuotias nainen Iso-Britanniasta rakastui palavasti 25-vuotiaaseen Daniele Mariscoon, joka on kotoisin Italiasta. Ongelma suhteessa oli alussa se, että pariskunta ei pystynyt juurikaan kommunikoimaan keskenään johtuen kielimuurista.

Ratkaisu kuitenkin löytyi nopeasti nykyteknologiasta. Kaksikko alkoi kommunikoimaan Google Kääntäjä -palvelun avulla ja näin yhteinen kieli löytyi nopeasti. Pikkuhiljaa palvelun käyttö väheni, sillä he oppivat toistensa kieliä vain puhumalla, ja nyt kaksi vuotta suhteen aloittamisen jälkeen Kääntäjää ei enää tarvita, ja he asuvat yhdessä Lontoossa.

- Danielessa oli vain heti jotain, mihin rakastuin, joten ymmärrättömyys ei ollut ongelma, Smith sanoi Unilad-sivustolle. Myös naisen mies huomasi, että suhteen eteen kannattaa tehdä töitä.

- Chloe nauroi ja puhui paljon enkä ymmärtänyt sanaakaan, mutta tiesin, että hän on erikoinen. Halusimme olla alusta asti yhdessä ja siksi jaksoimme tämän. Hän on opettanut minulle englantia ja minä olen opettanut häntä tekemään italialaista ruokaa, Marisco kertoo.

Jos toisesta tykkää, niin sillon on valmis tekemään paljonkin asioita suhteen eteen. Esimerkiksi opettelemaan täysin vieraan kielen ja kommunikoimaan nykyteknologian avulla.

Lue myös: "Rakkaus on aina riski" - Jannika B kannustaa rehelliseen kommunikaation jo suhteen alussa

Lue myös: Mitä rakkaus on? Seikat, joihin jokainen rakastunut voi samaistua

Lue myös: Rakkaus ei kestä aina ikuisesti - miehet kertovat rehellisesti, milloin tajusivat tunteidensa kuolleen

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat