Anna Puun uusi single Rakkaus tappaa syntyi osissa ja tehtiin loppuun Los Angelesissa.
Illan Tähtivieras Anna Puu on saapunut Maijan haastatteluun salaisista hommista ja kertoo muun muassa voguing harrastuksestaan. Annalta on juuri ilmestynyt single "Rakkaus tappaa", joka on aiheuttanut Maijalle varsinaisen korvamadon. Laulaja-lauluntekijä avaa keskustelussa biisintekoprosessiaan ja kuinka tätäkin rytmikästä kappaletta on työstetty peräti kahdella eri mantereella.
Sukkien haistelu ja likakalsareiden piilottaminen eivät ole puolisoiden mieleen.
Radio Novan Päivässä pohdittiin, saavatko miehet käyttää mekkoja. Elintarvikkeissa käytettävät ”erikoiset” lisäaineet naurattivat ja kuulijoiden kanssa käytiin kiivasta keskustelua myöhästymisestä.
Rakkautta voi osoittaa monella eri tavalla, vaikka sitä ei sanoisi aivan suoraan.
Toisinaan rakkaudesta on päästävä yli esimerkiksi sen yksipuolisuuden takia.
Jukka Pojan mukaan kappaleiden kirjoitustyö on ryppyotsaista työtä. Hän myöntää suhtautuvansa asiaan ajoittain lapsellisen tarkasti.
Radio Novan Iltapäivässä ruoditaan vuoden 2021 suosituimpien nimien listaa. Eskoa harmittaa miksi listalta löytyy vanhoja nimiä kuten Olavi, muttei Eskoa! Kaverin puolesta kyselen -osiossa autetaan Hannaa, jonka lapsi on muuttamassa pois pesästä, eikä hän ole valmis! Hesarin uutinen ennakkoluulottomasta rakkaudesta ja ennenäkemättömästä rakkaustarinasta saa Eskon ja Suvin kylmille väreille. Kuuntele Radio Novan Iltapäivän parhaat TÄSTÄ.
Maanantai ja uusi upea viikko edessä! Esko tapasi vuosien jälkeen nuoruuden ensirakkauden. Heräsikö kaipuu nuoruusvuosiin? Kaverin puolesta kyselen -osiossa autetaan Sannia. Sannin asunnosta on tullut ulos useita eri miehiä ja totta kai naapuri on tullut joka kerralla vastaan. Suvi ja Esko pohtivat asioita, joita ei saanut tehdä lapsena ja joita vannoi tekevänsä, kunhan on aikuinen.
Radio Novan Päivässä etsittiin erilaisia polttaritarinoita ja koettiin hankalia hetkiä pankkikorttien kanssa. Mitä yhteistä Niinalla ja Prinssi Rohkealla saattaa olla vielä perjantain aikana? Viikolla koettiin myös erittäin romanttinen hetki, sillä eräs kuulija päätti kosia puolisoaan radion välityksellä. Kuuntele viikon kooste tästä!
Radio Novan päivässä pohdittiin voiko YouTube-opetusvideoista olla oikeasti hyötyä. Viikon aikana Niina ja tuottaja Nea pääsivät toimimaan Amorin apulaisina. Mukana myös esikoiskirjailija Emmi Köykän haastattelu.
Hintikan ja Ile Uusivuoren arki on kiireistä, mutta parisuhde aikaa on löytynyt Hintikan lanseeraman termin avulla.
Esko pitää sinulle seuraa Suvin vielä lomaillessa. Hän kysyy kuuntelijoilta niitä pieniä valkoisia valheita, joita on joskus tullut lipsautettua. Linjat käyvät myös kuumina, kun puhutaan humalaisista, anteeksi antamisesta, sekä oudoista paikoista rakastua. Nuori yrittäjäsielu Eemeli myös sulattaa Eskon sydämen teollaan.
Radio Novan Iltapäivässä ollaan parisuhde tunnelmissa kun aiheesta kirjankin kirjoittanut Kari Kanala saapuu ilahduttamaan Iltapäivän Mahtavaa marraskuuta.
Novan Iltapäivässä Roopea vaivaa someahdistus ja Suvilla erikoinen harrastus asuntojen parissa.
Monet keskustelijat ovat sitä mieltä, että miehen pitäisi jatkaa suhdetta.