Kuva: Shutterstock

Tiesitkö nämä huolestuttavat faktat naisten oikeuksista? Työtä riittää yhä

08.03.2024 14:15 - Jasmin Mikkilä

Naistenpäivään liitetään usein ruusut ja suklaa, mutta todellisuudessa naistenpäivää vietetään naisten oikeuksien ja tasa-arvon vuoksi.

Naistenpäivää vietetään tänään, 8. maaliskuuta. Vaikka moni liittääkiin naistenpäivään ruusut ja suklaan, on naistenpäivän todellinen sanoma naisten oikeuksien edistämisessä ja puolustamisessa. 

Naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1911, kun juhla levisi Yhdysvalloista Eurooppaan. 1960- ja 1970-luvuilla naistenpäivästä tuli vielä entistä suurempi ilmiö. Esille nostettiin työn ja palkan tasa-arvon teemojen lisäksi myös seksuaali- ja lisääntymisterveyden, abortin ja naisiin kohdistuvan väkivallan kaltaisia teemoja.

Vuonna 1975 YK teki kansainvälisestä naistenpäivästä myös virallisen juhlapäivänsä, jota vietetään joka vuosi samaan aikaan, 8. maaliskuuta. 

Solidaarisuus-kehitysyhteistyöjärjestö on koonnut yhteen faktoja naisten asemasta ja oikeuksista tänä päivänä ympäri maailmaa.

Tiesitkö nämä faktat?

- Maailman naisista 63% on työelämässä, kun taas miehissä lukema on jopa 94%. Sukupuolinormeilla voi olla iso vaikutus työelämään pääsemisessä. Monilla alueilla työntekoa ei pidetä soveliaana naisille, mikä tekee heistä myös taloudellisesti riippuvaisia miehistään.

- Naiset tekevät päivässä noin 2,4 tuntia enemmän palkatonta hoivatyötä kuin miehet.

- Maailmanlaajuisesti on tehty vertailu, jonka mukaan nainen ansaitsee 77 senttiä samasta työstä, josta mies ansaitsee dollarin.

- WHO arvioi, että 30% maailman naisista on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut joko fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. 

- Muun muassa Keniassa ja Somalimaassa tyttöjen sukupuolielinten silpominen on edelleen yleistäMonissa yhteisöissä tyttöjen silpomista pidetään esimerkiksi aikuistumisriittinä tai vaimoksi kelpaamisen edellytyksenä.

Työtä riittää yhä

Naisten oikeudet ja tasa-arvo ovat menneet todella paljon eteenpäin, mutta tekemistäkin on vielä paljon edessä.

Naistenpäivää ei saada vielä tänäkään päivänä viettää rauhassa joka puolella maailmaa. Esimerkiksi Iranissa ja Egyptissä naiset eivät ole saaneet rauhassa järjestää naisten oikeuksien puolesta protestoineita marssejaan, vaan vastamielenosoittajat ovat onnistuneet hajottamaan ne toistuvasti. Paikallinen poliisi ei ole kuitenkaan reagoinut tapahtuneeseen mitenkään.

Naistenpäivän tarkoituksena on edelleen edistää naisten asemaa ja oikeuksia, vaikka myös lahjat ja huomionosoitukset voivat olla kiva ele naisille tänä päivänä. 

Lue myös: "Miksi naistenpäivää muka edelleen tarvitaan?" - Tiesitkö kylmäävät faktat naisten asemasta maailmassa?

Lue myös: Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää - tämän vuoden teema koskettaa monia tyttöjä

Lähde: Solidaarisuus.fi

Kilpailut

Uusimmat