Kulkueeseen ei kohdistunut poliisin mukaan häirintäyrityksiä.
Sanavalinnoilla on merkitystä siinä, millaista yhteiskuntaa rakennamme.
Halonen on tehnyt urallaan pitkään töitä yhdenvertaisuuden eteen.
Helsinki Pride perustelee päätöstä puolueiden äänestyskäyttäytymisellä uudesta translaista äänestettäessä.
Sijoitus kohosi viime vuodesta useita sijoja.
Säädöstään ovat muuttaneet kaikki Berliinin uimahallit.
Instagram on jo pitkään poistanut paidattomia kuvia tiettyjä sukupuolia edustavilta henkilöiltä.
Radio Novan Aamussa "ekat kerrat" ovat muuttaneet muotoaan. Minnan unet ovat jääneet vähäisiksi ja Aki on "kova" poika käymään museoissa. Studiossa pidettiin myös puhe tasa-arvolle ja kuultiin Eskon kuulumiset illan kymmenen tunnin kävelyä varten. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Rintaliivittömyys jakaa yhä jyrkästi mielipiteet, kirjoittaa kolumnissaan Voice.fi:n toimittaja Minttu Tikkanen.
Pehkonen järkyttyi työelämän epätasa-arvosta.
Veitola kertoo, ettei itse ajattele sukupuolta ihastuessaan ihmiseen.
Ohjelmanumero on toistaiseksi vedetty pois tapahtuman nettisivuilta.
Tasavallan presidentin puoliso toimii ihmisoikeustapahtuman suojelijana tänä vuonna.
Naistenpäivän vietolla on pitkä historia.
Jos kulttuuri ei ole enää kaikkien saavutettavissa, se voi aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia.
Dubbaamisesta on hyötyjä, joita moni ei tule edes ajatelleeksi.