Asiantuntija on sitä mieltä, että esimerkiksi ystävien hyvät elämäntavat tarttuvat todennäköisesti myös omaan arkeemme.
Kuinka paljon ihmissuhteesi kuormittavat sinua? The Telegraph uutisoi kiinnostavasta tutkimuksesta, jonka mukaan asialla on vaikutusta vaihdevuosiisi.
Grillibuffet on mainio tapa tarjoilla kesäistä grilliruokaa isommallekin seurueelle. Kun tarjolla on useita eri vaihtoehtoja, löytyy jokaiselle vieraalle takuulla herkullista syötävää.
Meghan Marklen käytös on taas otsikoissa.
Kuvalla on kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.
Eräs haastateltava vitsaili ystävyyden merkitsevän hänelle sitä, että välillä hänen tekee mieli satuttaa ystäväänsä, muttei tee sitä, koska toinen on niin hyvä tyyppi.
Ship-nimisessä sovelluksessa sinkulle etsivät seuraa hänen ystävänsä.
Mäkkireissujen kulut aiheuttavat kohtuuttoman määrän kismaa kaveriporukoissa. Kenen kuuluu maksaa ja mitä, Anssi pohtii.
Eräs nainen oli päättänyt kokata ystävilleen turkkilaisen illallisen, mutta eräs ystävä oli tuonut omat eväät mukanaan.
Uuteen kaupunkiin muutto laittaa elämän uusiksi.
Monet näistä perusteluista ovat varmasti hyvin samaistuttavia.
Abigail Chandler myöntää olevansa kontrollifriikki, mutta hänellä oli myös toinen perustelu päätökselleen.
PureWow-julkaisu listasi asiat, jotka syömishäiriöstä kärsivä käsittää helposti väärin.
Heti ensimmäiseksi ei kannata rynnätä ystävän juttusille.
Kevät on täynnä juhlia, eikä kaikkiin niistä tarvita edes syytä. Skoolatkaa ystävien kanssa vaikka kesän tulolle tai ystävyydellenne ja vetäkää sushi-överit ruokabloggaaja Mari Moilasen taivaallisilla resepteillä.
Tutkimuksen mukaan asenteesi kumppanisi ystäväpiiriä kohtaan saattaa antaa osviittaa siitä, oletteko yhdessä vielä vuosien päästä.