Kuva: Shutterstock

Tuntuuko uusien kavereiden hankkiminen vaikealta aikuisena? 6 vinkkiä ystävystymiseen

14.04.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Tärkeintä on muistaa olla oma itsensä ja unohtaa liiallinen stressi uusien kaverisuhteiden solmimisesta.

Lapsena ja nuorena uusia ystävyyssuhteita syntyy kuin huomaamatta koulussa ja harrastuksissa. Työelämään siirtynyt aikuinen voikin harmitella sitä, että tilaisuudet uusien kavereiden hankkimiseen tuntuvat olevan rajalliset, sillä työ ja arjen pyörittäminen syövät leijonan osan ajastamme. Lue alta Elite Dailyn vinkit, kuinka saat uusia ystäviä helpommin myös aikuisena.

1. Ole rehellinen itsellesi ja uusille tuttavuuksillesi

Jos etsit uusia ystäviä sen takia, että olet juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, kerro se ihmisille, joihin haluaisit tutustua paremmin. Tai jos kaipaat seuraa viikonloppuina baarin tanssilattialle, ilmaise tämä rohkeasti uudelle tuttavuudellesi. Tällä keinolla saat lähipiiriisi varmasti samanhenkisiä ihmisiä.

2. Osoita kiinnostuksesi

Aivan kuten työnhaussakin, myös uusien ystävien saaminen vaatii aktiivisuutta. Ehdota työkaverillesi rohkeasti tapaamista myös työajan ulkopuolella tai laita viesti henkilölle, johon olet halunnut jo pitkään tutustua.

3. Ole avoin

Aktiivinen keskustelu sekä kokemusten ja ajatusten jakaminen lähentävät sinua tehokkaasti tuttaviesi kanssa. Vie keskustelua pikkuhiljaa syvällisemmälle tasolle ja katso, kuinka tuttusi siihen reagoi. Jos hän lähtee keskusteluun avoimesti mukaan, on mahdollista, että myös hän on valmis tekemään töitä ystävystymisenne eteen.

4. Hakeudu uuteen harrastusryhmään

Jos sinusta tuntuu vaikealta tutustua uusiin ihmisiin vain kahden kesken, kokeile hakeutua esimerkiksi harrastusryhmään, jossa tapaat kerralla useita uusia tuttavuuksia. Ryhmässä tutustuminen voi tuntua helpommalta etenkin silloin, jos small talkin ylläpitäminen tuntuu sinusta kahden kesken haastavalta.

5. Älä ota turhia paineita

Alun tutustumisen jälkeen tuttavuus usein soljuu eteenpäin kuin itsestään ja muuttuu ystävyydeksi. Älä siis stressaa liikaa uusien kavereiden hankkimisesta, sillä harva meistä nauttii sellaisen ihmisen seurasta, joka tuntuu kuin pakonomaisesti pitävän yhteyttä.

6. Ole oma itsesi

Tämä on yksi tärkeimmistä neuvoista, joka tulisi muistaa uusia ystäviä etsiessä. Ihmiset yleensä huomaavat hyvin herkästi, jos yrität esittää jotakin muuta mitä aidosti olet. Esittäminen harvoin helpottaa tutustumista vaan päinvastoin, ystävystyminen vaikeutuu, kun esität jotakuta muuta, mitä olet.

Lue myös: Kummalliset asiat, jotka paras ystäväsi todennäköisesti tietää sinusta – samaistutko?

Lue myös: Onko rinnallasi todellinen ystävä? Merkit, joista tiedät

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat